Jyryn ja Nellan blogi

Lunta on tullut ihan reippaasti ja on hanget korkeat nietokset. Aitauksessa on vähän lumikasaa, jota erityisesti Jyry tykkää kaivella. Jyrylle kaivaminen on muutenkin aikamoinen intohimo. Tässä videonpätkää kaverusten kaivuuhommista. Pari kertaa meinasi mennä pokka, kun Nella sai lumet naamalleen ja kun Nella alkoi myös kaivamaan omalla hepulityylillään. Nellalla näkyy olevan monessa asiassa tärkeämpää tuo näyttävyys kuin tehokkuus.

Jyryllä on röhkiminen hieman helpottanut. Ehkä nämä antibioottikuurit ja nenän huuhtelu auttoivat. Toivotaan, että tällä menisi ohi.

Elämä on palannut melkein normaaleihin uomiinsa. Normaaliin siinä mielessä, että koiruudet saavat olla ihan normaalisti yhdessä ja epänormaalia on vielä se, etten voi käydä Jyryn kanssa kävelyllä. Jyry ja Nella kyllä pitävät toisensa liikkeessä siellä aitauksessa. Nytkin ikkunasta tässä samalla katselen kun Nella vaanii Jyryä ja teki sitten salamahyökkäyksen kun toinen ei mitään aavistanut.

Nellalle on kasvanut komeat reisilihakset. Ovat yhtä paksut kuin Jyryllä. Nellalla on näköjään erilainen lihastyyppi kuin Jyryllä, eli Nellasta tulee varmaan sellainen suhteessa jämäkämpi paksumpine lihaksineen. Jyry on se meidän maratoonari-tyyppinen. Olishan se Jyry varmaan aika hurjan näköinen, jos sillä lihakset olisivat sellaiset paksummat, koska se on nytkin jo sellainen äijä niin lihaksineen se olisi varmaan ihan kuin joku monsteri.

Asiasta viidenteen… Olen tuossa pari kertaa pohtinut, että vieläkö olen sitä mieltä, ettei mitään johtajuuskuvioita tarvita meillä. Onhan se tietenkin niin, että me ihmiset ollaan lauman alfauros ja naaras ja koirat tekevät mitä käsketään, mutta ei meillä kyllä harrasteta minkäänlaista johtajuusharjoittelua - eli meillä menee koirat ovesta ensin (Nella saattaa jopa tassulla työntää, jos ei ovi tarpeeksi nopeasti aukene) ja välillä makailen minäkin lattialla, jotta saa oikein sylin täydeltä koiria rapsuteltavaksi jne. Eli asioita, joita ei saisi tehdä, jos tietyn ideologian mukaan haluaa vahvistaa johtajan asemaansa. Ongelma tässä on se, etten mä usko tuollaisiin johtajuushömpötyksiin. Ei mun tarvitse säännöllisesti alistaa Jyryä, jotta se tietäisi paikkansa. Aika konkreettisesti tuo ilmenee mm. siinä, että Jyry kun menee yöpuulle, niin se menee mun tyynylle ja saa olla siinä yleensä ainakin puoli tuntia ennen kuin mä tulen nukkumaan. Jyry väistyy tällöin heti. Sama vaikka tulisin heti ottamaan oman paikkani. Ihan ilman mitään mutinoita Jyry väistää. No, ehkä karhukoirat ovat sitten vain niin helppoja haukkuja, ettei mitään alistushommia tarvita…

Olen myös miettinyt sitäkin, että ehkä olisi Nellallekin hyvä opettaa edes joku käsky. No, osaa se kyllä Tänne-käskyn ja hyvin osaakin. Sitten se osaa sanat Pissalle, Syömään ja Etskalle (etuterassille). Seiso-käskyä olen yrittänyt opettaa ja Nella kyllä jähmettyykin epämääräisiin seisonta-asentoihin silloin, mutta osaa tuon enemmänkin yhdistää tilanteeseen (nakki tms. herkku naaman edessä) eikä itse sanaan. Istu-käskyä en aio opettaa, siitä on vain niin paljon haittaa. Hampaat-käskyäkin on jonkun verran harjoiteltu ja tuntuu, että Nella on sen oppinut. Tietää, että silloin katsotaan hampaita. Tämä on vähän jännä juttu, kun periaatteessa koiran olisi hyvä osata käskyjä, mutta kun nämä ymmärtävät puhetta…

Kaupunkiharjoittelu on jäänyt Nellalta aivan liian vähälle. Kyllä täytyisi ennen tämän kuun loppua käydä edes kerran Tampereella/Kangasalla vähän kaupungin meteliä ihmettelemässä. Ollaan meinaan ilmoittauduttu harjoitusnäyttelyyn tämän kuun viimeiseksi lauantaiksi. Ei tule sitten kauheana järkytyksenä se häslinki siellä. Sinne tosin otetaan vain 26 koiraa per luokka (4 luokkaa), joten onneksi siellä ei ole niin kamala kaaos kuin yleensä näissä on ollut. Käydään tosiaan vähän täällä harjoitusnäyttelyssä orientoitumassa oikeaa näyttelyä varten, ettei Jyrykään saa mitään raivokohtausta sitten siellä Keuruulla.

Käytiin lääkärissä (Jaana Kekki) eilen ja tietenkin samalla vaa’alla. Jyry painoi 27.5kg ja Nella 22.3kg.

Ei se ollut punkki Jyryn kainalossa. Täällähän oli pitkään maa sulana, joten miksei olisi punkkikin iskenyt ja jonkun aikaa elellyt niin hyvässä piilossa. Se olikin luomi, joka on jäänyt jostain syystä huomaamatta tai on tullut vasta jokin aika sitten. Ei kyllä mikään ihme, että erehdyin sitä punkkina pitämään, koska se oli aivan punkin kokoinen, tuntuinen ja näköinen (”selässä” vielä samanlaiset uurteetkin). Piti olla oikein eläinlääkäri, että huomasi luomeksi ja hänkin sitä vähän aikaa katseli.

Nella oli autossa, vain Jyryä tutkittiin. Lääkäri kuunteli keuhkoja pitkään ja huolella, koputteli ja Jyry taas sopivasti läähättelikin. Kurkussa oli vähän vaahtoa, joten jotain on vielä meneillään, mutta kuonossa tai naaman alueella muutenkaan ei edelleenkään mitään turvotuksia tai kipuja. Kurkun hierominen ei aiheuttanut mitään yskimisreaktioita. Oma lääkäri suositteli, että katsellaan eikä anneta mitään uutta lääkekuuriakaan. Sanoi, että Tampereen seudulla on ollut erittäin sitkeää “räkätautia” liikkeellä ja monella koiralla se on edennyt keuhkokuumeeksi asti. Eli, voisi olla tosiaan vain sitäkin, eikä olisikaan vierasesinettä ollenkaan. Oma lääkäri kuitenkin suositteli, että jos jotain vielä tulee niin sitten on mentävä suoraan sinne eläinsairaalaan.

Eilen lääkärin jälkeen, Jyry veti kunnon selkäpyykit olohuoneen matolla eikä alkanut röhkimään, joten ehkä tämä on sitten tosiaan paranemassa ihan näin. Toinen antibioottikuuri tuli toki tarpeeseen, mutta nyt toivotaan, että paranee loputkin itsekseen. Jyryhän on nyt sitten levossakin tosiaan tämän kuun loppuun.

Kuun lopussa olisi pari match showta Tampereella, joihin ajattelin osallistua molempien kanssa. Jyry pääsee taas vähän näyttelytunnelmaan ja Nellakin saa kopelointikokemusta lisää. Samoin, äitini pääsee harjoittelemaan Nellan esittämistä. Keuruulla ei toista esittäjää tarvita, mutta harjoitusnäyttelyssä tulee myös koeajettua sekin tilanne, että selvitäänkö hengissä kun meillä on kaksi koiraa samaan aikaan kehän vieressä odottelemassa.

Jännitetään vielä sitäkin, että paranevatko Jyryn pari kauneusvirhettä. Katetria varten Jyrylle ajettiin etujalkaan paljas kohta, joka sieltä edelleen vähän paistelee. Olen sitäkin vähän tarkkaillut, että tuleeko siihen paleltumaa näillä pakkasilla (kun välillä on tosiaan liki 20 astetta ollut pakkastakin, nyt vain 4), mutta ihan hyvin se on karvattomanakin kestänyt paleltumatta. Sitten Jyryllä on n. 10cm x 3cm kokoinen lyhyempikarvainen alue selässä, joka on Nellan tekosia. Nellalla kun ei ole omaa purupehmolelua (kun ei meillä sellaiset selviä hengissä 2 min. kauempaa) niin Nella sitten pureskelee Jyryä. Nella oikein poskihampailla mälvää Jyryn selkäkarvoja ja sai siis mukavan pikku läntin aikaiseksi Jyryn selkään. No, toivottavasti hyvä rakenne ja kauniit liikkeet painavat enemmän kuin pari pientä karvaongelmaa.

Ai niin ja juoksut meillä on kai sitten ohi. Juteltiin tuostakin lääkärin kanssa ja hän sanoi, että ensimmäiset juoksut saattavat olla hyvin liioittelevia, siksi Nellakin tiputteli niin pitkään eikä vuoto vaalentunut väriltään ollenkaan. Jyry on jo aikaa sitten menettänyt mielenkiintonsa Nellaan “siinä mielessä” ja viime yönä saivat nukkua ihan missä huvittaa. Kyllä niitä edelleen pidetään silmällä, eikä esim. viedä yhdessä valvomatta aitaukseen. Nella pitää meitä ihmisiä vallan viehättävinä ja yrittää vähän kuonolla tökkiä, että miten ois…, mutta hormonit kuulemma vain hyrräävät Nellalla vielä sen verran paljon, että on tuollaista käytöstä. Varsinainen astutusaika on kuitenkin jo kuulemma mennyt ohi, vaikka ulkoiset merkitkin vielä ovat olemassa. Johan siinä olikin jo juoksuja kerrakseen!

Jyry ja Nella on nyt ilmoitettu helmikuun Keuruun näyttelyyn ja toukokuun Tampereen näyttelyyn. Keuruulla tuomarina on Sakari Poti ja Tampereella Hannu Talvi. Toivottavasti koirilla on vielä karvat tallella toukokuussa.

Eipä muuten ollut ihan ongelmatonta ilmoittautua tuonne Tampereen näyttelyyn. Siellä oli joku hieno uusi systeemi, joka ei antanut mahdollisuutta (lupauksista huolimatta) lisätä koirille toista omistajaa ja toista kasvattajaa. Eli tsorppa vaan Petteri ja Katja! Oli kyllä ihan hieno ilmoittautumissysteemi, mutta tässä kohtaa kyllä sortui omaan näppäryyteensä. Voishan sinne toki soitella perään, että saadaan kaikki tiedot kohilleen.

Harmittaa vietävästi kun en saanut Nellaa ilmoitettua junioriluokkaan Keuruulle. Nella on silloin viittä päivää vaille 9kk ja ilmeisesti junioriluokan alaikäraja onkin se 9kk eikä 8kk kuin mitä olin väärin muistanut. No, Keuruulla on pentuluokka ja osallistutaan siihen (7-9kk). Tsekataan näin kyseinen tuomari, että kannattaako sille sitten Nellaa vielä myöhemmin viedä. Olis meinaan sitten parin kuukauden päästä taas mahdollista viedä tuolle tuomarille. On kyllä vähän sellainen kuva, että tuo Sakari Poti olisi hyvä tuomari (ymmärtää karhukoirien päälle ihan erityisesti). Hannu Talvesta en tiedä juurikaan mitään.

PS. Tulin juuri lääkäristä. Jalka on ollut kesästä lähtien enenevässä määrin kipeä ja vaikka olen lepäillyt Jyryn terveysongelmien myötä, niin nyt alkoi tuntumaan siltä, että liikuntakyky on kohta kokonaan mennyttä. No, joku jänne siellä on nyt sitten tulehtunut. Syön sitten tulehduskipulääkkeitä ja käyn hakemassa kortisonipiikkejä suoraan jänteeseen. Lisäksi joudun olemaan täydellisessä levossa toistaiseksi. Ja parempi kai onkin kunnolla levätä niin pääsee sitten koirien kanssa taas lenkille mahdollisimman pian. Keuruun näyttelyssä aion ainakin kipittää kehässä, katsotaan miten jalka sen kestää. Ennemmin en juuri ylimääräisiä liikuskele. Koirat onneksi saavat sitten edes vähän liikuntaa aitauksessa kun saavat välillä niitä hepuleitaan.

Nella tiputteli vielä vähän perjantaina, mutta sai alkaa olemaan jo ilman hiertäviä housujaan. Vapaus koitti! Tai ainakin melkein… Jyry on hieman menettänyt mielenkiintoaan Nellan peräpäähän, mutta kiinnostaa kuitenkin ihan riittävästi edelleen ja näin ollen saavat olla yöt erillään. Päivällä saavat taas leikkiä yhdessä sisällä valvonnan alla. Huh! Johan meillä olikin siinä muutama päivä sellaista Hei Hulinaa, että oksat pois. Viikon verran ainakin vielä ollaan näin tarkkoja ja ehkä sitten voivat olla kaverukset yhdessä. Katsotaan mitä eläinlääkäri sanoo tästäkin aiheesta. Soitan hänelle huomenna varatakseni aikaa Jyrylle (jolta muuten juuri löytyi kainalosta punkki!).

Jyry röhkii edelleen. Jyryä kun kuskataan pieni matka talolta aitaukseen, niin meillä on siihen kätevä kuristustalutin (piti ostaa ihan tavallinen naru, mutta siinä olikin sellainen kuristuslenkki päässä). Se on nopea laittaa ja ottaa pois, eikä materiaali ole paha kun ei ole nahkaa tai metallia, on jotain sellaista nailonköyttä (tms.). Yleensä pistän töppöstä toisen eteen sen verran vauhdikkaasti, että Jyryn ei tarvitse vetää, mutta välillä naru hieman kyllä kiristyy kaulan ympärille ja se saa aikaan röhkimistä. Samoin seläällään olo ja muutenkin rasitus aina joskus. Eli, jotain olisi tehtävä… Ei tosin ihan mahottomalta vaikuta, joten ehkä voitaisiin jopa varrota helmikuun alun näyttelyn yli… Katsotaan mitä oma lääkäri sanoo.

Etsiskelin Yliopistollista Eläinsairaalaa netistä ja löytyihän se. Tuo linkki vie suoraan hinnastoon, joka ei olekaan niin paha kuin luulin. Ajattelin, että siellä kaikki maksaa ihan erityisen paljon, mutta toimistomaksukin on jopa vähemmän kuin Tampereen Veterissä (jonka kyllä tiesin kalliiksi paikaksi). Onneksi ei asuta tämän kauempana Helsingistä. Ajomatkaa tulisi vähän päälle 200km suuntaansa ja aika suora reittikin Lahden kautta. Mä itse tykkään autoilureissuista, isäntä ei niin välitä. Harmi, kun ei heti tajunnut sinne mennä, mutta mistäs tuommoista nyt osaa ajatella. Niin ja onneksi tuli otettua näille se Tapiolan eläinlääkärikuluvakuutus. Se on Jyryn kohdalla jo maksanut itsensä takaisin. Siinä on vielä hyvin varaakin tälle vuodelle tähän vaivaan.

Maanantaina käytiin lääkärissä Tampereen Veterissä. Punnittiin ensin molemmat: Jyry painoi 28.3kg ja Nella 22kg. Jyryn painonnousu näkyy, kun ei ole niin liikuttu. Nella taitaa muuten vain olla kasvanut. Voishan sitä kyllä kilon verran laihduttaa, ruuan määrää jo vähennettiinkin hieman. Näyttelyssä on kyllä hyvä olla vähän pulskemmassa kunnossa. Ei tietenkään lihava, mutta Jyry on nyt ihan hyvässä painossa, edelleen tuntuu selkärankakin.

Lääkäri kuunteli ensin esitiedot. Sitten Jyry nukutettiin ja vietiin pois. Ahdisti suunnattomasti, että Jyry tajusi vielä sen, että sitä vietiin pois. Yksin vieraiden ihmisten keskelle. Onneksi se varmaan pian kuitenkin nukahti kunnolla. Tunnin päästä sanoivat olevansa valmiita.

Puolitoista tuntia meni ennen kuin Jyry kärrättiin aulaan heräämään. Olin siinä sen vieressä ja heti ensimmäinen näky minkä se näki herätessään. Olen niin perhekeskeinen ihminen, että haluan olla paikalla omieni tukena vaikeina aikoina. Myös silloin kun koiramainen perheenjäsen herää nukutuksesta. Edellisen koiran lopetus on vielä tuoreessa muistissa ja siksi tämä koiran nukuttaminen tuntuu niin pahalta. Oli siinä myös se epävarmuuskin, että mitä löytyy ja mitä alkavat siellä tekemään ja miten siinä sitten kävisi.

Olivat tähystäneet Jyryn nenää. Vasen puoli oli siisti ja täysin terve. Oikea puoli oli muuten kaikinpuolin OK, mutta taka-alanurkassa n. 8cm päässä kuonon kärjestä oli vähän limaa (eli tulehduseritettä). Mitä suurimmalla todennäköisyydellä siellä on jokin vierasesine, koska tämä ongelma on niin paikallinen ja toispuoleinen, lisäksi Nellalla ei ole mitään oireita. Nenäpunkkejakaan ei löydetty, vaikka sitä lääkäri oli kuulemma toivonut, olisi ratkaissut ongelman näppärästi.

Erityisen pitkään yrittivät sitä vierasesinettä saada pois. Se on niin vaikeassa paikassa, ettei heillä ole niin pientä laitetta. Yrittivät huuhdella ja vähän painettakin sinne päästää, mutta ei onnistunut. Lisäksi siellä alkoi olemaan jo niin paljon verenvuotoa, että heidän oli lopetettava ja herätettävä Jyry.

Täytyy sanoa, että hieman närkästyneenä kuuntelin lääkärin selostusta. Turhaankö tässä vaarannettiin Jyryn henki? Miksi edes alkavat tekemään, jos kerran ei laitteet ole riittäviä. No, parhaansa kuitenkin yrittivät kai ja ilmeisesti paikka oli niin vaikea ja rööri niin pieni, että seuraava osoite olisi Yliopistollinen eläinsairaala, jossa voisi päätä yrittää kuvata tietokonetomografialla ja siellä kai olisi enemmän erikoislaitteita.

Lääkäri sanoi, että nyt pitäisi vain odotella ja katsella. Antoi parin päivän kuurin kortisonia limakalvoturvotukseen (joka sitten meinaan pissattaa Jyryä niin maan perusteellisesti) ja antibioottikuuri jatketaan loppuun (vielä pari päivää). Jos tämän jälkeen alkaa taas limaa tulla toispuoleisesti, niin silloin on pakko tehdä jotain, muuten annetaan asian olla. Vierasesine siellä ei ole kuulemma hengenvaarallinen.

Niinpä niin! Vartoilen nyt sitten nämä kuurit loppuun ja vielä vähän päälle ja sitten mennään oman lääkärin luokse juttelemaan asiasta. Ensinnäkin, ylimääräiset tavarat siellä nenäkuorikoissa tuskin auttavat Jyryä mettähommissa ja jos se tulehtuu aina välillä, niin on kai siinä joku syöpävaara tms. Ei se voi olla terveellistä. Jos Jyry myös jatkaa lisääntynyttä röhkimistään, niin eihän sitä voi sitten enää mettään päästää. Ura olisi ohi. Ei tässä voi niin vain todeta, että vaan kattellaan…

Veterin lääkäri sanoi, että tulkaa sitten myöhemmin uudelleen ja voitaisiin kokeilla toisella tähystimellä, jonka he ehkä saavat. Ehkä ei sitten kuitenkaan tulla! Ei Jyryä lähdetä kauhean heppoisin odotuksin nukuttamaan ja ronkkimaan. Jos tästä johonkin vielä mennään, niin sitten sellaiseen paikkaan, jossa oikeasti voitaisiin saada tuloksiakin aikaiseksi.

MUTTA, nyt ei voi muuta kuin tosiaan odotella ja seurata mitä tapahtuu. Jos Jyry pysyy täysin oireettomana ja röhkiminen vähenee niin sitten varmaan tosiaan annetaan asian olla. Pitää vielä varmistaa, että jos nenä tulehtuu, niin havaitaanko se sitten todella (eli voisiko olla niin, että räkä vuotaisi sitten vain nieluun, eikä nenästä pihalle ja näin kertoisi, että jotain on vialla).

Tekevälle sattuu… Jos ei mitään koskaan tee, niin ei mitään satukaan.

Nellalla juoksut jatkuvat. Tiputtelu alkoi tosiaan 20.12. ja jatkuu edelleen. Ei merkkiäkään vähenemisestä. Perjantaina olisi viimeinen päivä, kun enää “virallisen kaavan” mukaan voisi tiputella. Sitten pitäisi viimeistään loppua ja alkaa se oikea kiima. Kai sekin kestää sen maksimin 7 päivää!

Jyry on täydellisen stressaantunut eikä nuku edes öisin. Huutaa ja vinkuu vaan ja ravaa edestakaisin. Rupeaa vähän keinot loppumaan. Jyry joutui yhdessä vaiheessa olemaan pari tuntia häkissäkin kun alkoi tehdä tuhojaan kodinhoitohuoneessa, johon oli teljettynä. NYT harmittaa aivan vietävästi, ettei aitausta tehty niin valmiiksi kuin piti. Se pitää kyllä kiltisti käyttäytyvät koirat sisällään, mutta nyt kun Jyry käyttää kaikki keinonsa päästäkseen sieltä pihalle, niin ei se aitaus oikein tahdo kestää (toistaiseksi kestää, mutta Jyry venyttää verkkoa ja ehkei se sitä riuhtomista kauaa kestä, samoin kuin Jyryn hampaatkaan). Eli, pitäisi ihan ensin erottaa se pienempi osio siitä aitauksesta ja laittaa siihen aitaverkosta katto. Sitten pitäisi varmaan laudalla kiertää alaosa, jotta Jyry ei pysty niin nopeasti kaivamaan ja repimään itseään ali. Jyry ei siis viihdy sekuntiakaan siellä aitauksessaan.

Jos Jyry on sisällä niin se on nyt sitten mennyt siihen, että se on eristettynä omissa oloissaan. Yritän sen kanssa viettää aikaa aina kun voin, mutta kyllä tämä Jyryä kovasti stressaa. Jyry joutuu yönsäkin viettämään mahdollisimman kaukana meidän makuuhuoneesta tai sitten yöllä ei nuku kukaan. Nella vietti aikaisemmin kiltisti yönsä keittiössä, oviaukko (jossa ei ole ovea) oli vain poikittaisella pahvilla tukittu. Tämä riitti aikaisemmin ja kaikki olivat suht tyytyväisiä. Nyt Jyry sitten tulee läpi semmoisista.

Eli vaikeaa on! Jyry kärsii nyt tässä kaikista eniten, mutta eipä auta muukaan. Toivottavasti se jossain vaiheessa väsähtää niin, että malttaa kunnolla nukkua. Nykyään näitä pidetään täysin erossa toisistaan, edes nokkakosketus ei ole sallittua. Nella käy pissalla takapihalla ja Jyry muualla. Näin ei Jyry pääse edes hajuja haistelemaan. Olisipa juoksut jo ohi!

Hyvä uutinen on ainakin se, että kun se aggregaatti tosiaan saatiin niin ei ole ollut sähkökatkoja ja luntakin on satanut reippaasti ja vihdoin on oikea talvi.

Ei tässä kyllä ihan onnesta hypi, että uusi vuosi vaihtuu… Onhan se henkisesti toki sellainen mukava kohta, että tuntuu, että voisi jotenkin aloittaa puhtaalta pöydältä ja tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta nämä raketit ja niiden paukuttelijat. Jyry haukkuu kuin hullu koko ajan ja yrittää kiivetä 2m aidan yli, jotta pääsisi katsomaan kuka siellä ampuu ja mitä. Nellaa pelottaa kun Jyry haukkuu. No, muutama tunti vielä! Ja lunta on onneksi tullut myös pari senttiä!

Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille!

Kaksi uutta videota lisätty Kuvia-sivulle:

• Nella jahtimailla marraskuussa (muuten vaan metsässä juoksemassa)
• Jyry ja Nella aitauksessa tänään, tarkoitus oli esitellä kummankin nykyistä ulkomuotoa

Joulu sujui rauhallisesti. Jyry ja Nella saivat isot puruluut, joita ei ihan hetkessä saanut tuhottuakaan - paitsi Nella. Miten niin pienessä koirassa on noin iso suu?

Suusta puheenollen, Nellan korvat ovat pienentyneet! Eli pää on siis vankistunut. Mielestäni kuono ei ole pidentynyt, pää on vain kolmiomaisempi - eli ihan hyvä. Nellalla on nyt jonkin sortin murkkuikä. Välillä on oikea pikku-pirulainen ja sitten välillä ollaan niin korvat luikussa ja kiltisti.

Nellalla alkoi juoksut tuossa 20.12. kieppeillä. Vieläkin tiputtelu jatkuu ja Nellalla on käytetty juoksuhousuja (+ ihmisten pikkuhousun suojia). Saisi tämä tiputtelu jo loppua, kun ne housut vähän hiertävät Nellaa ja Nellan kauniille alulle muhkeutunut häntäkin alkaa vähän hapsottamaan juuresta. Jyry on tietenkin aivan erityisen kiinnostunut Nellasta. Peräkanaa kulkevat, ikään kuin Jyry olisi nokastaan kiinni Nellan takapuolessa. Vaikka kaikki on Nellalle vielä vain leikkiä, niin silti näitä sankareita pidetään koko ajan silmällä ja muuten erillään. Onneksi tilannetta helpottaa se, että Jyry viihtyy aitauksessaan ja tosiaan nukkuu kopissaan. Näin saadaan vähän päivällä hengähdystaukoa (kukaan kun ei ole vieläkään tullut jakamaan sitä meidän aitausta kahteen osaan…). Yöllä taas Nella joutuu nukkumaan erillään meistä, koska meidän iso mies Jyry taas ei suostu muualla nukkumaan, kuin lattialla mun vieressä. Nella on onneksi niin kiltti, että se on sopeutunut hyvin nukkumaan keittiössä (josta pääsy kodinhoitohuoneeseen ja vesikipolle, jossa se kuuman kesän kasvattina hyvin viihtyy). Jyry on muutenkin niin huono juomaan, että se ei yöllä tarvitse vettä. Ainoa haaste oli se, että Nella ei ole tähän mennessä jaksanut pidätellä koko yötä, vaan on tullut kerran yössä ja aikaisin aamulla herättämään mut. Nyt valvon illalla myöhään (kun se on ollut mahdollista) ja päästän Nellan pissalle, niin se sitten kestää tuonne puoli yhdeksään. Ja kai se Nella kestäisi pissaamati pitempäänkin, mutta kun toinen on sen hätänsä kanssa niin rehveli. Sängyssäkin on saanut nukkua oikein mukavasti, kun ei ole Nella siellä leveilemässä. Jyrykin sentään osaa olla siellä vähän pienemmässä tilassa. Nellan pitää päästä välillä oikein kunnolla oikomaan jäseniään, onneksi sentään nukkuu sängyssä pitkittäin, eikä poikittain.

Olen tässä laskeskellut, että Nella vielä ehkä enintään 4 päivää tiputtelee ja sitten olisi 4-7 päivää oikeaa kiima-aikaa. Vaikkei se oikea kiima ole vielä alkanut (kun kerran Nella vielä tiputtelee) niin tosiaan silmä kovana näitä vahditaan. Ihan samaan malliin kuin sitten sen oikean kiimankin aikana. Eräs tuttu tiesi kertoa, että heidän karhukoiranarttunsa ensimmäinen kiima kesti 4 viikkoa. Toivottavasti meillä se olisi lyhempi! Tämä on kuitenkin vähän stressaavaa kaikkien osapuolien kannalta. Nella on kuulemma kuin emänsä juoksuaikojen suhteen, eli juoksut tulisivat juuri sopivaan aikaan - eli talvella ja kesällä.

Jyrykin on edelleen kipeä ja nyt sitten toisella antibioottikuurillaan. Yleiskunto on edelleen hyvä, mutta se röhkiminen ei ole tervettä, vaikkei se sitä joka hetki harrastakaan. Jyry on ollut käytännössä levossa viimeisen hirvijahtinsa jälkeen. Maanantaina on lääkäri, katsotaan mitä siellä selviää. Saas nähdä pääseekö Jyry näyttelyyn Keuruulle. Meinaan, että onko lääkekuureista riittävästi aikaa siihen mennessä. Olisi kyllä sääli, koska Jyry näyttää niin komealta! Nella nyt sinne ainakin olisi menossa ja serttiä tietenkin yritellään. Eri asia sitten, että mitä tulee.

Ihan kuin koirahaasteissa ei olisi ollut riittävästi, niin myrsky sitten iski Suomeen ja katkaisi sähköt 26.12. klo. 04:07. 19 tuntia olivat loppujen viimein poissa ja seuraavanakin päivänä katkeilivat. Tuuli niin maan perusteellisesti, joten ei ihme, että sähköt katkesivat. Kolme ja puoli päivää on nyt saanut pelätä, että koska kaatuu puu talon päälle. Tänään on vasta päivällä tuuli täällä rauhoittunut. Ajelimme toissapäivänä Kangasalle asioille ja muutaman kerran säikähti kun joko tuuli tarttui autoon tai sitten puut taipuivat kaksinkerroin tien päälle.

Kyllä siinä vaati huumoria möllöttää pimeässä 19 tuntia. Ihme, ettei syttynyt tulipaloa kaikkien niiden kynttilöiden keskellä. Varsinkin, kun nuo höhlä ja tosihöhlä olivat vauhdissa. Petteri piti invertterin ja auton akkujen avulla jääkaappi/pakastimen käynnissä. Huomenna tai ensi viikolla mennään aggregaatti-kauppaan. Riippuu siitä, koska meidän tilaama invertteri-tekniikkaan perustuva (voi katsoa TV:tä) Hondan aggregaatti saapuu kauppaan. Sehän meinaa kyllä sitä, ettei sähkökatkoksia tule, kuten ei ole tullut luntakaan sen jälkeen kun ostettiin traktori. En kyllä pistä yhtään pahakseni, jos ostetaan se aggregaatti turhaan… Kyllä sai nyt sähkökatkot riittää vähäksi aikaa. Eipä se ole kauhean terveellistä noille sähkölaitteillekaan, kun koko ajan räpsyy vuoden ympäri.

Oma risti se on raskain kantaa ja meille se 19 tuntia oli aikamoinen koettelemus. Kaikki kunnia ja osanotto toki niille, joilla se sähkökatkos jatkuu vieläkin ja on puita rysähtänyt niskaan. Jos lukijoiden joukossa on ketään näin kärsinyttä, niin voimia vain sinnepäin. Niin kauan kuin ollaan kaikki hengissä, niin asiat sitten kuitenkin ovat ihan hyvin!

Jyry ja Nelkku eivät juuri sähkökatkoista välittäneet. Jyry on viettänyt tuntikausia aitauksessaan ja rätkyttänyt kaiken mahdollisen, oli valoa tai ei. Tänään satoi vettä ja se vähän hatuttaa. Saisi jo tulla se lumi, niin olisi koirillakin mukavampaa!

Meidän porukan jahtikausi on päättynyt! Kiintiö on täynnä. Hieno homma porukan puolesta, mutta harmi meidän puolesta. Sattui Jyryn sairastuminen pahaan kohtaan. Kaikki hirvet on ammuttu ajoon eli passimiesten toimesta. Eipä tuollaisilla hirvillä ole kyllä mukava harjoitellakaan.

Jouluna mennään ehkä molempien koirien kanssa alueelle harjoittelemaan. Katsotaan nyt.

Laitoin tekstiviestiä eläinlääkärillemme, että Jyry röhkii huomattavan usein ja myös joskus rasituksen yhteydessä. Meinasi, että tautii istuu sitkeässä ja vaadittaisiin tujumpia lääkkeitä. Suositteli, että mentäisiin keuhkokuviin ja nokkatähystykseen. No, lääkärillä on ilmeisesti kuitenkin jotain kaukoparantajan vikaa, koska sitten Jyryn tilanne parani. Viime yönä ei röhkinyt ollenkaan ja eilisilta ja tämä päiväkin on ollut parempi. Toisin sanoen, voitaisiin varmaan mennä Tapanin päivänä hirvijahtiin (kuka sitä joulua nyt montaa päivää jaksaa juhlia kun hirvimettällekin pääsisi). Silloin oltaisiin kyllä ihan keskenämme siellä… Katsotaan, heltiääkö siihen porukalta lupa ja onko hirviä vielä jäljellä kaadettavaksi.

Sitten selvisi, että ilmeisesti Nellan siskon Karan (Ninni) toinen omistaja on Angela Cavill. Tai sitten hän ei ole virallisesti toinen omistaja, vaan on ystävänä vain niin hengessä mukana tms. Onpas jännää kummiskin! Olisi hauska häneen tutustua. Onhan tässä jo Jyryn vanhempien omistajista ja Nellan kasvattajistakin tullut läheisiä tukihenkilöitä. Ikään kuin omia sukulaisia noin niinku. Sanoihan Jyryn velipuolenkin omistaja, että tässä ollaan vähän niin kuin sukulaisia!

Nella kävi siis taas hirvijahdissa sunnuntaina. Ajokeli oli ainakin ihan hirveä, oli loskaa tiet täynnä ja loskaliirtoon joutumisen vaara todella suuri (ja välillä kyllä vähän luisteltiinkin). Jahtimailla myös tiet olivat siinä kunnossa, että ainakaan tavallisella henkilöautolla ei ollut sinne mitään asiaa. Meilläkin on oikein kunnon neliveto, jossa on kaikki lukot ja voimaa, mutta se on normiautoa leveämpi ja siinä leveämmät renkaat, joten kyllä aika jännäksi meni siellä ajelu. Jouduttiin lähtemään vähän aikaisemmin kotimatkallekin, koska jos jäädään johonkin jumiin niin ollaan jumissa ainakin valosaan aikaan ja vielä kun kavereitakin on siellä metsässä autoineen. Eli kyllä oli aikasmoinen keli meillä.

Vettä ja räntää sateli aina välillä. Mettässäkin oli lunta paikoin niin, että rupesi itseäänkin hirvittämään. Mikäs siinä olisi ollut ollessa, jos olisi maa jo ollut jäässä ja ojat ja vesikuopat samaten. Soita ja hakkuuaukeita piti vältellä ihan aikuisten oikeasti. Nellalle ne olivat todella vaikeita paikkoja. Kyllä se pääsi etenemään, mutta ei välttämättä olisi hirveä karkuun päässyt. Umpimetsässä satoi märkiä lumipalloja niskaan, mutta lunta oli taas huomattavasti vähemmän. Se on se lumitilanne nyt sellainen, että Eräjärvellä ja esim. Tampereella ei sitä lunta kummoisesti ole (eikä kuulemma ole Mäntsälässäkään), mutta siellä meidän jahtimailla (Parkanon kieppeillä) on sitten näiden paikkakuntien lumet kaikki yhteensä.

Valikoin siis paikkamme umpimettän mukaan. Ensin pyörittiin yhdessä paikkaa. Kävelin vain syvemmälle metsään, tein pienen lenkin hissukseen ja tultiin metsästä pois. Nellalla oli siinä parin minuutin poissaoloja: yksi sadan metrin päässä käynti ja muutama vähän pienempi. Sitten vaihdettiin autolla paikkaa (ks. kuva).

Siellä taas kävelin syvemmälle metsään ja jäin seisoskelemaan. Nella taas teki pienempää lenkkiä kuten kuva osoittaa (oma reittini sinipunaisella, sellainen terävä kolmio, vasemmalla puolella tulosuunta ja oikealla poistuminen). Etenin vieläkin rauhallisemmin tällä reissulla. Nella siinä vähän katseli, että eikös sitä nyt vähän nopeamminkin voisi liikkua. Sitten yht´äkkiä Nella vain lähti. Ei siinä mitään jälkiä ollut, se vain päätti lähteä ominpäin maailmalle. Sillä reissulla Nella sitten olikin puoli tuntia. Se reissu on kuvassa se alin silmukka. Nuolen kohdalla Nella viipyi 16 minuuttia.

Kello raksutti ja Nellaa ei kuulunut, ei näkynyt. Soitin pantaan ja kuului vai epämääräistä kolinaa. Katkaisin puhelun ja rupesin kuulostelemaan korvat hörössä. Tutka näytti vain koko ajan suunnilleen samaa paikkaa (tutka välillä heittelee koiraa kartalla 10m sinne tänne vaikka koira on ihan paikallaan) ja vauhtia 0km/h. Taas soitin pantaan ja pitkään kuuntelin, että jos pienikin vingahdus kuuluu niin lähden juosten Nellaa pelastamaan. Taas vaan kuuluu kolinaa. Tiesin, että Nella oli hakkuuaukean reunassa, joten pelkäsin, että se on pudonnut johonkin kuoppaan. Kävi jo mielessä, että sudetkin ovat sen napanneet. Aloin meinaan huolestua jo ihan tosissani. Ei meinaan Nella ollut vielä kertaakaan antanut mitään viitettä siitä, että näin kauan aikaa pystyisi ominpäin olemaan. Siis hienoahan tämä oli, että näin oli poissa, enkä olisi ollut yhtään huolissani, jos olisi ollut vähemmän lunta.

Kuvasta jätin pois sen reittini, jossa seuraan Nellan jälkiä jonkun matkaa ihan sinne eteläisimpään jälkeen saakka ja sitten hieman takaisin. Silloin kuulin rasahduksen. Taas jäin pitkäksi aikaa kuulostelemaan, että pystynkö paikallistamaan Nellan olevan liikkeellä. Täysi hiljaisuus. Puista vain putoili pommeja, ei muita ääniä. Sitten rupesin katkomaan keppejä. Jos ei Nella sitä ääntä tulisi katsomaan niin sitten lähtisin etsimään Nellan. Aikani katkoin keppejä ja sitten huomasin Nellan pään. Nella yritti tulla luokseni, mutta oli jumissa. Ääntäkään se ei päästänyt. Silloin ajattelin, että onko se koko ajan tuossa ollut jumissa. Nyt kun katsoin netistä reitin paremmin, niin kyllä se oli ollut alunperin hieman kauempana. Siinä sitten kun katseet kohtasi ja lähdin laskeutumaan mäkeä niin Nellakin vaihtoi suuntaa ja pääsi nalkistaan pois. Lähdimme sitten autolle. Olin nimittäin luvannut jo vajaa puoli tuntia sitten, että tulemme autolle, että pääsemme valosaan aikaan tosiaan pois sieltä metsästä.

Nellalle tuli n. 6km juoksumatkaa sen päivän aikana. Nella ei vaikuttanut juurikaan väsyneeltä, vaikka vähän rauhallisempi olikin kotona.

Olen siis erittäin tyytyväinen Nellan otteisiin tähän mennessä. Menee tutkimaan, jos joku kiinnostaa ja näköjään pystyy olemaan kauankin siellä ominpäin. Olisi se ollut siellä yksinään enemmänkin kuin sen puoli tuntia, jos en olisi alkanut metelöimään. Harmittaa toki, että se meni siihen metelöimiseen, mutta toisaalta ei harmita sen vuoksi, että mieluummin näin päin - mitäs jos Nellalle olisikin sattunut siellä jotain. En usko, että mitään vahinkoa tuli siitä, että katkoin oksia, vahinkoa olisi tullut siitä, jos olisin huudellut Nellaa. Ehkä olisi pitänyt mennä vielä yhdessä katsomaan, että mitä se Nella siellä niin tarkkaan tutki, mutta kun rupesi tuo isäntä olemaan siellä jo niin kärsimätön…

Joulun jälkeen voi Jyrykin jo päästä jahtiin. Ehkä. Liman tulo nenästä on lakannut jo aikaa sitten ja yleiskunto on hyvä. Arveluttaa vain se, että Jyry röhkii nyt aika paljon. Yritin tänään soitella eläinlääkärille, mutta hän on jo joululomalla. Ehkä se lima on karstoittunut eli kuivunut sinne nokkaan ja Jyry nyt sitä sitten ryystää tai sitten tulehdus on mennyt alemmaksi ja lima valuu nyt vain nieluun. Täytyykin kurkata sinne nieluun, että näkyykö siellä mitään normaalista poikkeavaa. Seuraillaan tilannetta. Jos tämä meno jatkuu niin Jyry ei ole kyllä kykeneväinen jahtiin. Jyry alkaa röhkimään myös rasituksesta. Joulun jälkeen ajattelin, että Jyry olisi vetänyt yhden parin tunnin lenkin ja jos ei tule saalista niin sitten Nella toisen ja olisi päivä sitten ollut siinä.

Jyryllä tosiaan yleiskunto on muuten hyvä. Ei vaikuta väsyneeltä. Jyry on nyt innostunut ulkoilmaelämästä. Sitä on pitänyt nyt joka ilta varta vasten houkutella kopistaan yöksi sisälle nukkumaan. Nella piipittää aitauksen ovella, eikä viihdy siellä kurakelissä yhtään, mutta Jyry kyllä viihtyy. Ja saishan se muuten nukkua siellä yönsä, mutta puitteet eivät ole vielä ihan sellaiset, että pystyisin itse sitten rauhassa yöni nukkumaan. Aitausta ei ole vielä jaettu kahteen osaan, isompaan ja pienempään (3m x 11m). Pienemmässä osassa oli tarkoitus olla verkkokatto. Eli, vaikken olisi niin huolissani, että Jyry tulee aitauksesta pihalle niin olen huolissani siitä, että kuka tulee sisälle. Vuosi sittenhän 2km päässä oli susia oleillut ja yksi juossut meidän pihankin poikki. Kuhmoisissa elää susilauma (n. 40km päässä) ja Laitikkalassa Pälkäneellä tosiaan sudet olivat syöneet lehmän vasikan syyskuussa.

Päätettiin sitten mennä sunnuntaina Nellan kanssa hirvijahtiin.

Ensin kuitenkin hajosi radiopuhelin. Se oli vettä täynnä. Vietiin se paikalliseen liikkeeseen (RXTX Tampereella). Meinasivat, että maahantuoja ei varmaan korvaa kun vettä on tosiaan sisäpuolella. Lievästi sanottuna HIEMAN ihmetytti tuo kommentti. Sehän nyt tässä tapauksessa oli se nimenomainen ongelma, että vettä on jostain päässyt sisälle, vaikkei pitäisi päästä. Taisivat epäillä, että olen pudottanut puhelimen järveen. Enpä ole sitä koskaan järveen pudottanut, vaan ihan vain normaalilla käytöllä ollut rintataskussa. Eikä edes niin montaa kertaakaan, joku kuutisen hirvijahtia + pari muuta mettäkeikkaa. Käy vähän kalliiksi, jos normaalikäytöllä pitää ostaa radiopuhelin kerran vuodessa. Kyllä soitan maahantuojalle tai valmistajalle ja sanon pari valittua sanaa, jos eivät puhelinta korvaa uudella. Himputti sentään!!

No, pakko oli kuitenkin radiopuhelin saada jostain, joten isäntä osti uuden, joka kestää metriin saakka vettä. Eli nyt saan uida käsipohjaa ojassa radiopuhelimen puolesta. Saatiin kyllä liikkeestä alennusta ihan mukavasti kun oltiin ns. tyytymättömiä asiakkaita. Zodiac on puhelimen merkki ja tässä uudessa mallissa on valmiina jo vähän parempi antennipiiskakin, ei tarvinnut taas ostaa uutta, jotta kuulisi jotain. Vanhassa tuli mukana sellainen patukka, josta ei ollut mitään hyötyä. Huutamallakin kuuli paremmin.

Sunnuntaina hirvijahdissa ei ollutkaan kuin yksi koira Nellan lisäksi, joten saatiin ihan itse valita, että minne mennään. Halusin mennä vähän helpompaan maastoon, josta kuitenkin saattaisi löytyä hirvikin. Ja ase oli tietenkin taas mukana.

Ihan heti lenkin alkuun (hieman kuvaamani videon jälkeen) Nella nuuskaisi ilmaa, terästäytyi supertarkaksi ja jähmettyi paikoilleen. Ajattelin, että olipas meillä tuuria kun heti hirveen törmätään. Olin aivan hiiren hiljaa ja yritin vain tiirailla, että mitä siellä puiden ja pusikoiden takana olisi n. 60m päässä. Nella lähti juoksemaan kovaa sinne jännään paikkaan ja teki valtavia loikkia samalla. Nella loikkasi korkealle ilmaan, jotta näkisi paremmin. Nellan pää oli varmaan samalla korkeudella kuin oma pääni (sukkasilteni olen 171,5cm pitkä). Rohkeasti Nella meni tarkistamaan paikkaa, oli hetken poissa näkösältä ja tuli iloisella ilmeella takaisin. Eli, ilmeisesti väärä hälyytys. Ihan oikeat otteet kuitenkin meidän Nelkulla!

Tässä tosiaan videonpätkää, jonka kuvasin n. 50m päästä autolta. Ei siinä ole mitään sen ihmeempää kuin että Nella tulee ja Nella menee. Lunta oli tässä kohtaa suht vähän, oikeastaan vähiten mitä koko tienoolla sitten oli. Umpimettässä oli muutenkin vähemmän lunta ja yritin hakeutua vain sellaisiin paikkoihin. Suolle en arvannut mennä enkä hakkuuaukeille. Yhdellä hakkuuaukealla Nella meni ihan kokonaan uppeluksiin sinne lumeen. Oli siellä itselläkin tekemistä kun kahlaan reisiä myöten ja jännitän, että koska putoan johonkin syvälle. Onneksi kantojen ja kivien kolot, jotka olivat täynnä vettä, olivat kuitenkin sulattaneet lumen päältään niin, etten pudonnut niihin vyötäröä myöten. Totesin vain, että äkkiä pois! Tällä strategialla kävelin 1 kilometrin matkan n. puolessatoista tunnissa. Mielestäni kävelin todella hiljaa ja pysähtelin aina kun Nella poistui näkyvistä. Sitten jos Nella jäi kaivelemaan jotain, niin kävelin nopeasti sinne suuntaan ja sain näin matkan etenemään haluamaani suuntaan. Tuo puolitoista tuntia tuntui riittävän Nellalle. Loppumatkasta oli vähän väsyneen oloinen. Nuotiopaikalla kuitenkin jaksoi vielä juosta ja kotona ei näyttänyt mitään väsymyksen merkkejä. Oli ehkä normaalia hieman rauhallisempi ja pissasi pitkästä aikaa kerran sisälle, mutta noin muuten ei olisi huomannut, että Nella olisi missään käynytkään.

Jahtimailla lunta sateli useaan otteeseen eikä tuoreita jälkiä näkynyt missään. Päivän pari vanhoja kyllä oli ja niitä Nella lähti välillä seurailemaan, mutta ei kauaksi. Nella teki pieniä hakulenkkejä ja oli muutaman minuutin välillä pois. Eli kyllä siinä on ihan aito pikku mettähaukku, vähän vain pienemmässä mittakaavassa vielä. Enimmillään Nella oli n. 100m päässä linnuntietä. Koko ajan se kulki nenä maassa, välillä tökki kuononsa syvälle lumeen. Hajut sitä selkeästi kiinnostivat ja niiden perässä tykkäsi kulkea, ei vain arvannut vielä kovin kauaksi lähteä - eikä ne jäljet tosiaan kovin tuoreita olleetkaan.

Tässä Ultrapointin-kuvaa, ihmisjälki sinipunaisella:

Yksi isompi oja ylitettiin. Nella kävi siinä pari kertaa uiskentelemassa. Oli siinä vähän haastetta etsiä sopivaa ylityskohtaa kun ei ollut varma, että mitä siinä lumen alla piilee: vettä vai piennarta.

Kerran säikytettiin joku lintu lentoon ja se lintu kaarteli meidän yläpuolella meille huudellen. Nella yritti jahdata sitä lintua ja seisoi välillä kahdella jalalla puunrunkoakin vasten. Kuulin myös huuhkajankin huutelevan kauempana.

Vielä yksi jännä paikka tuli sillä reissulla ja melkein jo kaivoin aseen valmiiksi. Nella oli taas tarkkana, loikki ja kävi tarkistamassa - väärä hälytys.

Nella pääsee jahtiin ainakin vielä kerran. Ensi sunnuntaina taas ja silloin luntakin on ehkä hieman vähemmän. Silloin teen varmaan niin, että vien Nellan narussa syvemmälle mettään ja vartoilen, että lähtisi kauemmaksi. Aion kävellä paljon vähemmän kuin edellisellä kerralla ja vieläkin hitaampaa.

Jyry oli ihmeissään kun hän ei päässyt juoksemaan. Kyllä se sitten protestoikin ja naamanilmeet olivat aika loukkaantuneet. Jyry saa luvan lepäillä vielä vähintäänkin tämän viikon. Toissapäivänä tuli vielä vihreää räkää ihan kunnolla, sunnuntaina oli kuivunutta räkää nenässä ja viime yönä sai ankaran röhkimiskohtauksen. Käytiin kolmisteen, eli minä, Jyry ja Nella hakemassa Aamulehti heittolaatikolta lauantaina ja tuntui, että se olisi hieman pahentanut Jyryn oloa. Eli lepoa, lepoa ja lepoa - ja antibiootteja edelleen. Jos ei oireet helpota selvästi tiistai-iltaan mennessä, pitää soittaa elukkalääkärille keskiviikko-aamuna (hän kun on sitten loppuviikon tavoittamattomissa) - jos pitäis siis vaikka a.kuuria jatkaa tms.

Tässä vielä kuva, jossa Jyryä hatuttaa kun Nella mennä viipeltää.

Käytiin eilen siis molempien haukkujen kanssa lääkärissä.

Jyryltä kuunneltiin keuhkot jokapuolelta. Jyry huohotteli hienosti ja koputeltiin, joten lääkäri sai hyvin kuunneltua. Sydänkin löi tuttuun voimakkaaseen tapaansa. Lääkäri hieroi Jyryn kurkkua, eikä se laukaissut mitään reaktiota. Lääkäri katsoi Jyryn nenään, mutta siellä ei näkynyt mitään muuta ylimääräistä kuin harmaata räkää. Limakalvoilla ei ollut värimuutoksia. Kuono ei ollut mistään turvoksissa eikä aristanut kosketusta. Kurkussa oli hieman vaahtoa. Eli ts. Jyryllä on joko bakteeriperäinen tulehdus ylähengitysteissä tai, koska räkää tulee vain toisesta sieraimesta, vierasesine siellä tulehduksen kera. Tässä vaiheessa ei ole eläinystävällistä alkaa varmistamaan, että kummasta on kyse. Jyry syö antibioottikuurinsa loppuun (vielä 2 viikkoa) ja jos tulehdus vielä uusii toispuoleisena, niin sitten on syytä olettaa, että nenässä on vierasesine ja se vaatisi tähystyksen ja röntgenin.

Jyry on nyt ilman lenkitystä lauantaihin saakka, jolloin käyn sen kanssa narussa hakemassa Aamulehden heittolaatikosta samoin kuin sunnuntainakin. Ees taas matkaa tulee yht. 2km. Jos tuo matka sujuu ongelmitta eikä näy vievän Jyryn vointia huonommaksi, voidaan lenkkiä pidentää. Ennen antibioottikuurin loppua voidaan mennä vaikka pyörälenkkikin, kunhan se tapahtuu narussa, olo on pysynyt hyvänä eikä ole kovaa pakkasta. Jos Jyry paranee toivotusti, hirvijahtiin voi mennä viikolla 52. Paitsi jos silloin on kova pakkanen, niin sitten ei voi mennä, ettei tulehdus leviä alemmaksi ja vakavammaksi.

Painoa Jyryllä oli 28kg. Nellalla jo ties kuinka monetta viikkoa 20kg. Molemmat ovat painonsa puolesta OK. Jyrylle tullut kilo oli ihan tervetullut omasta mielestäni. Kyllä se niin laiheliini olikin.

Nella röhki tiistaina kerran ja aivasteli koko maanantain, joten Nellan nenä, keuhkot ja sydän tsekattiin. No problemos! Tiistaina Nella riehui hullunlailla kun tulin näyttelyhommista kotio ja jotenkin satutti itsensä. Mahdollisesti venäytti takajalkansa. Nella huusi ainakin puoli minuuttia suoraa huutoa siihen tyyliin kuin koira huutaa kun siihen sattuu. Yritin kopeloida Nellaa, että mikä sille tuli, mutta en mitään huomannut. Lääkäri väänteli sitten Nellan kaikki koivet, mutta ei ollut mitään vammaa havaittavissa. Tarkistettiin myös Nellan etutassu, jossa oli parin viikon takainen pistovamma. Se oli jo hyvää vauhtia paranemassa eikä jaloissa ollut lämpöeroja, joten ei ollut sisältä mitään tulehtunutkaan. Silmäluomeenkin on jo karvat melkein kaikki tulleet takaisin. Eli, Nellalla pyyhkii vallan mainiosti.

Eipä kauhean huonosti pyyhi Jyrylläkään, koska molemmat riehuivat lääkärin vastaanotolla kuin eivät olisi ikinä mitään käytöstapoja oppineet. Lääkäri totesi, että yleiskunto on ainakin hyvä.

Nyt sitten ihmetellään, että miten Jyryn hirvikoirahommat tästä kärsii vai kärsiikö mitenkään. Olishan se hyvä vielä päästä hirvijahtiin tänä vuonna ja saada se kaatokin. Oli se kyllä aika lähellä viime sunnuntaina!

Kasvattaja ehdotti, että veisin Nellaa hirvijahtiin tai ainakin haistelemaan jälkiä nyt kun on luntakin maassa. Lumi ei tosin kauaa varmaan maassa pysy tällä menolla. Tampereella on ainakin kaikki paikat ihan sohjossa lämpöasteiden vuoksi ja autollakin meinasi jäädä tiellä jumiin. Landella tosin pärjäsi ihan hienosti… Toisaalta mieli tekisi viedä Nella pariksi tunniksi hirvijahtiin, mutta toisaalta arveluttaa. Omilla jahtimailla se maasto on niin vaikea eikä Nellalla ole kuntoa rakennettu jahtia varten. Sitä kun ei ole tosiaan kertaakaan vielä lenkitetty narussa tai pyörällä. On vain juossut metsässä vapaamuotoisesti ja mitä sitten riehuu Jyryn kanssa aitauksessa. Nellan nopeus on kyllä kasvanut selvästi. Häviää vielä Jyrylle, mutta ei enää paljoa. Nellalla on kilometrin pituiset takakoivet, niillä pääsee ja lujaa! Ikääkin Nellalla on tosiaan kaksi päivää vaille 7kk. En oikein tiedä mitä tekisin…

Nellan sisaruksista 5 on nyt haukkunut hirveä. Ninni on seuraillut karhun jälkiäkin. Jyrykin muuten vuosi sitten Pohjois-Pohjanmaalla seuraili innoissaan karhun jälkiä, mutta metsästä kun alkoi kuulua ryskettä ja oli ilta ja pimeä, niin mulle tuli kiire kipittää äkkiä takaisin ihmisten ilmoille.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Nella herätti mut tänään sopivasti kymmentä vaille kuusi, piti siinä muutenkin nousta, että kerkiäisi kahdeksaksi Tampereelle näyttelytalkoisiin. Yöllä oli satanut lunta ja kun päästin Nellan takapihan pikkuaitaukseen pissalle, niin vähän se Nella katteli, että mitäs tämä on. Jotain kylmää valkoista ja pehmeää on nilkkoja myöten. Nella alkoi ensin uimaan siinä lumessa, sitten se heitteli sitä ja sitten sai hepulin. Jyry katseli vieressä aikuismaisena, että tämä on jo niin nähty juttu - ja sai itsekin hepulin. Vartin ne siellä hepuloivat, kunnes jaksoivat tulla sisälle.

Itse lähdin kotoa sitten seitsemältä ajelemaan Tampereelle. Aika tarkkana siinä sai olla, ettei ajele ojaan. Kukaan tietenkään missään ollut mitään teitä aurannut ja luntakin satoi lisää, joten kyllä siinä tarkkana sai olla. Pääsin turvallisesti perille Tampereelle ja suoraan rokotustarkistuspöytään tarkistelemaan sisääntulijoita.

Pari tuntia siinä istuskelin Kuljun metsästysseuran parin kaverin kanssa. Kaikenmoista murrea sieltä taas tuli ja sai ihmetellä ihan ihmeellisiä koirarotuja. Kaikki karhukoirat vinkkasin omaan pöytääni, jotta sain siinä sitten vähän sivuhommina rapsutella niitä. Karhukoirien kehän vieressäkin rapsuttelin yhtä Suomenpystykorvaa ja olipas se kyllä ihana pikku nappisilmä. Juuri ja juuri taisi olla 8kk:n ikäinen. Todella suloinen pikku sisupussi.

Karhukoiria oli tosiaan näyttelyssä 10 kappaletta. Suurin osa taisi niistä saada ERIn, vaikka parille olisin kyllä itse antanut EH:n. Sekin uros, joka sai Sertin ja oli ROP, niin sille olisin kyllä itse antanut EH:n. Narttujen parhaallakin oli mun mielestä häntä liian tiukalla kiepillä. MUTTA, mä en olekaan tuomari, joten en kai sitten nähnyt niitä kaikkia hienouksia mitä siinä uroksessakin oli. Se oli Jyryä muutaman kuukauden vanhempi ja ihan sopusuhtanen nätti koira, mutta tuntui vain, että siitä puuttui sellaista jämäkkyyttä. Oli jotenkin vähän turhan kevyt. Ehkä karhukoiraurokset sitten kuitenkin saavat olla kevyitä, mene ja tiedä. Jyry olisi kyllä ollut kaikkein äijin koko porukasta.

Yksi narttu siellä oli, josta näin heti, että on kuin Nella parin kuukauden kuluttua. Aivan yks yhteen. Seurasin tätä tapausta todella suurella mielenkiinnolla. Valitettavasti kyseinen koira vain hylättiin, koska se yritti purra tuomaria. Tuomari katsoi ensimmäisen näykkäisyn sormiensa läpi, sanoikin, että ajatteli sen vain havittelevan makkaraa. Toinen näykkäisy-yritys sitten toi hylätyn. Itse olin ihan samaa mieltä, että hylättävä se on. Sen näki sen koiran naamasta, että ihan oikeasti yrittää purra. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Veikkaisin, että koira vain pelkäsi niin kovasti. Esittelijä näytti vähän vihaiselta, mutta ei kun sitten vain harjoittelemaan!

Eräs mies sai kyllä meissä (ja tuomarissa) aikaan hilpeyttä. Äitini oli siellä opettelemassa koiran esittämistä ja tässä oli kyllä todella hyvä esimerkki siitä, mitä kaikkea EI saa tehdä. Mies kiinnitti huomioni jo siinä vaiheessa, kun kehäsihteeri huusi, että ketä on vuorossa seuraavana niin tämä mies huusi kauheeseen ääneen kaukaa, että: “MITÄ?!”. Siis saahan toki sanoa, että “mitä?”, jos ei kuule, mutta tulisi edes kehän viereen eikä huutele jostain kaukaa. No, sitten oli kyseisen miehen vuoro esitellä ei-karhukoiransa. Ensinnäkin hän juoksi niin, että mies oli sisäradalla ja koira ulkoradalla - eli just väärin päin. Tuomari korjasi sen asian. Sitten koira vei miestä koko ajan. Mies vain piti narun päästä kiinni ja juoksi niin lujaa kuin koivistaan pääsi aina sinne minne koira halusi mennä. Siis, koiraahan pitäisi ohjata siellä eikä niin, että juostaan nyt vain johonkin suuntaan mahdollisimman vapaasti. Sitten mies meni aina aivan tuomariin kiinni seisoskelemaan. Vähän väliä tuomari sanoi, että mene nyt kauemmaksi. Koira hyppäsi pari kertaa tuomarin pöydällekin (siis etujalat vain pöydällä). Muutenkin se mies ei mitenkään esittänyt sitä koiraa, että tämmöinen se on sivusta vaan mies vain seisoskeli ja piti narusta. Koira siinä sitten joko seisoi, istui, makasi tai kakkasi. Niin, se koira tosiaan kakkasikin siihen tuomarin eteen. Tuomari yritti pyöriä kuin väkkärä sen koiran ympärillä, että näkisi arvostella sen rakennetta ja joutui välillä melkein poistumaan kehästä, että saisi etäisyyttä siihen koiraan. Mies vain seisoi tumput suorana ja koira pyöri tuomarin mukana. No, ainakin meillä äitini kanssa oli hauskaa. Melkein tuli pissat housuun kun tumpun kätköissä hihitettiin niin kovasti! Ei pahalla, mutta kyllä se mies taisi olla vähän yksinkertainen. Ymmärrän kyllä, ettei kaikki niitä kuvioita osaa, mutta kun siinä tuomari, kehäsihteeri ja yleisö huutaa, että tee nyt sitä tai tee tätä - ja moneen kertaan hänelle huomautettiin samasta asiasta - ja toinen vain seisoo kuin olisi ihan muuten vain tullut kehään seisoskelemaan koiransa kanssa.

Se kävi ainakin selväksi tuosta tuomarista, että huonokaan esittäminen ei alenna arvosanaa! Muutenkin hän, Maija Mäkinen, syynäsi koirat todella tarkkaan. Vaikutti ihan mukavalta tuomarilta, mutta hänelle en veisi keskeneräistä koiraa. Eli, Nellaa en veisi, Jyryn ehkä veisin.

Nellan tassun reikä ei ole parantunut. Luulin, että se kestäisi mettään menoa viikon toipilasajan jälkeen, mutta lauantaina se reikä taas aukesi. Bacibactia vaan peliin ja haava on nyt pysynyt kuivana ja paranee ihan OK. Se on nyt sitten tullut selväksi, että takapihalta ei mettään kannata mennä. Koko seutu on miinoitettu niillä hakkuujätteillä niin, ettei Nellan jalat kestä niitä. On siellä itselläkin vaikea kulkea ja välillä ei pääse etenemään ollenkaan. No, pitää mennä autolla mettän toiselle puolelle ja olla siellä. Automatka on n. 3km, mutta se on pientä.

Eilen Jyry kotiutui jahdista, nukkui pari tuntia, heräsi ja nenästä roikkui keltaista räkää. Sitä tuli kunnolla oikeasta sieraimesta, oli kuin joku kaalimato olisi roikkunut siinä. Laitoin tekstiviestiä lääkärille ja hän soitti Tampereen Yliopiston Apteekkiin ja tänään käytiin hakemassa antibioottikuuri. Kuuri kestää 16 päivää. Jyryllä on todennäköisesti ainakin ylähengitysteiden bakteeriperäinen tulehdus. Saas nähdä pääseekö Jyry enää tänä vuonna hirvijahtiin. Lääkäriin mennään keskiviikkona. Nellakin on aivastellut erityisen paljon eilen.

Eli Jyry on sairas. Ironista kyllä Jyry näytti vähän osaamistaan omilla jahtimailla sunnuntaina. Jyryhän on ollut aikaisemmin omilla mailla todella vaisu. Muilla mailla oli paljon parempi. Tällä kertaa kyllä tuntui, että niitä hirviä oikeasti oli siellä kun Jyrykin niin innostui. Kun nyt kerran pitäisi opetella luottamaan koiraan, niin melkein sanoisin, ettei siellä ole aikaisempina kertoina ollut hirviä meille osoitetulla alueella. Ne ovat juuri silloin olleet jossain muualla, koska sunnuntainakin oli selvästi tuoreet jäljet, jotka veivät pois alueelta. Eräskin vakiasukki oli hätyytettynä poistunut alueelta ja ilmeisesti kestää vähän aikaa ennen kuin palaa takaisin.

Yhdeksältä aloitettiin Jyryn kanssa ja heti aluksi Jyry lähti aivan väärään suuntaan. Ajattelin kyllä, että voisi siellä olla hirviä, mutta meillä ei ollut lupaa sinne suuntaan mennä. Päivän toisella vedolla oli tosiaan sellaiset jäljet pois alueelta, että sopisi kuvaan, että Jyry oli hirvet havainnut heti irtipäästyään ja siksi lähti väärään suuntaan. Siinä aamulla en vain oikein arvannut ihan tuon väärään suuntaan juoksemisen perusteella pistää koko jahtijärjestelyä uusiksi… Voi kun pääsiskin niin, että saisi vain Jyryn jossain päästää irti ja antaa sen mennä aivan minne itse haluaa, etelään tai pohjoiseen, ihan mihin vaan. Nyt oli kaksi koiraa siellä pohjoisessa, minne hirvet olivat juuri silloin suuntaamassa ja näköjään livahtivat sen haavin ohitse. Ja syy, miksi hirvien liikkeitä näin arvailen, on se, että tosiaan siellä toisella vedolla löysin lämpöiset jätökset (joo, kokeilin). Mutta edetään aikajärjestyksessä…

Eli ensimmäisessä vedossa Jyry oli heti iskussa. Lähti tosiaan ihan päinvastaiseen suuntaan kun mihin meidät oli käsketty ja jouduin vislailemaan Jyryn takaisin. En kyllä tykännyt tehdä sitä, mutta en tosiaan arvannut muutakaan. Kuljettiin etelään ja Jyry oli taas koko ajan pois näkösältä. Vartoilin melkein koko ajan, enkä oikein kamalan nopeasti päässyt etenemään. Päivän lopuksi kävi kyllä selväksi, että muu porukka toivoisi meiltä paljon nopeampaa etenemistä eikä oikein ymmärretä, että miksi en juokse siellä metsässä. Ensimmäisen puolikkaan matkasta (eli 1km) Jyry teki mukavia isoja ja pitkiä lenkkejä ja sitten pyöri yhdessä paikkaa kovinkin innokkaasti. Tutkasta vain seurailin, että tuolla on nyt jotain todella mielenkiintoista. Jyry tuli takaisin, mentiin hieman eteenpäin ja taas se palasi sinne samaan paikkaan takaisin. Olin valmiina kuuntelemaan haukkua ja silmä kovana katselin puhelinta, että tuleeko haukkuhälyytystä. …Ai mutta #!#”@, haukkuhälytys olikin nollalla! Voihan …! No, mutta Jyry ei ollut niin kaukana, ettenkö olisi haukkua kuullut ja lisäksi Petterikin oli tuolloin varmaan 50m päässä ko paikasta. Tarkkailin myös Jyryn ilmeitä kun tuli takaisin, että pitäiskö usuttaa takaisin. Kulkunopeuskin siellä kiintoisalla paikalla oli niin hidasta, että varmaan tosiaan vain haisteli paikkoja eikä siellä mitään ollut. Ne hirvet olivat varmaan siitä juuri lähteneet sinne väärään suuntaan minne Jyry lenkin alussa olisi ollut menossa. Voi että, että tämä on välillä vaikeaa! Nyt kuitenkin täytyy sopia metsästyksenjohtajan kanssa toimintaohjeista vastaavaan tilanteeseen. Siellä olisi ne toiset koirat täytynyt ottaa kiinni ja passimiehet järjestää uudelleen.

Toisen puolikkaan tästä ensimmäisestä vedosta Jyry oli aikas tylsistyneellä ilmeellä. Teki lenkkiä kuitenkin ihan mukavasti, eli yritti kyllä, mutta ei oikein sitten löytynyt mitään erityisen kiinnostavaa. No ei kai kun ne kiinnostavat jutut olivat juuri matkalla pohjoiseen.

Toinen veto pohjoisempana alkoi makkaranpaiston jälkeen. Enpä kerinnyt autolta kauas kun huomasin tuoreet jäljet ja Jyryhän heti lähti niitä sitten seuraamaan. Nämä olivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä juuri niiden samojen hirvien jälkiä, joiden perään Jyry olisi heti aamulla ollut lähdössä. Jyry eteni 5-7km/h aina vain pohjoisemmaksi ja lopulta vajaan 500m:n päähän. Petteri lähti jo autolla vastaan, koska alueen raja oli tulossa vastaan ja hirvet tosiaan olivat mitä ilmeisimmin poistuneet alueelta. Jyry kuitenkin kääntyi takaisin ja kun tuli luokse ohjasin sitä toiseen suuntaan, etelämmäksi. Jyry teki sitten taas yhden ihan käypäsen hakulenkin siinä, vartoilin että mitä tapahtuu. Jyry tuli takaisin ja edettiin n. 200m. Siinä kohtaa Jyry alkoi taas pyörimään ympärilläni ja edessäni n. 200m säteellä. Sitten se sai jäljen ja seurasi niitä n. 800-900m ollen lopulta linnuntietä 700m päässä nuolukivellä. Siellä taisi olla liikaa jälkiä Jyryä sekoittamassa ja Jyry palasi hienosti omia jälkiään takaisin. Kaksi muuta koiraa olivat jo lopetelleet oman osuutensa ja muu porukka vartoili meidän tuloksia. Odotukset eivät tainneet olla korkealla, koska toinen koira oli jo aamulla kyseiset jäljet myös seuraillut. Käsky kävi, että lopetellaan kun Jyry tuli takaisin ja olihan pimeäkin jo tulossa.

Sitten n. 100m päässä metsäautotiestä lakkasi sopivasti puhelimen paikannuskin toimimasta. Jyry kyllä juoksi iloisesti autolle, mutta mulla oli vähän hankaluuksia siellä umpimettässä suunnistaa. Näkyvyyttä oli puilta n. 5m suuntaansa. Yritä siinä nyt sitten kattella maastoa ja pähkäillä, että mihin suuntaan. Onneksi oli sentään kompassi. Siellä metsässä kyllä hukkuu suunnat tosi äkkiä. Välillä tietää helpostikin mihin on menossa, mutta välillä hyvä kun tietää kumpi suunta on ylös ja kumpi alas, ilmansuunnista puhumattakaan. No, radiolla sanoin Petterille, että tööttäile ja tulen ääntä kohti. Sepä helpotti kummasti ja pian olinkin autolla. Että näin käy jo toisena kertana peräkkäin. Kyllä on Sonera vaan hyvä ja kattava liittymä! Vai Ultrapointissako vika? Meinaan kun joskus puhelimen buuttaus tai UP:n sulkeminen auttaa.

On niin helppoa olla jälkiviisas nyt kun summailee näitä tapahtumia. Olen aikas varma, että hirvien liikkeet ovat olleet seuraavat:

• hirvet ovat olleet pohjoisessa ja kulkeneet nuolukivelle (se Jyryn 800-900m jälkien seuraaminen)
• nuolukiveltä ovat menneet jonkun verran etelään ja olleet yhdessä paikkaa (se Jyryn aamun ensimmäisen vedon kiinnostava paikka, johon meni pari kertaa)
• sieltä hirvet ovat lähteneet pohjoisemmaksi ja olleet aivan lähellä kun jahti aloitettiin (se kohta kun Jyry lähti aivan päinvastaiseen suuntaan heti aluksi kuin mitä oli tarkoitus)
• hirvet olivat jatkaneet pohjoiseen pois alueelta (Jyryn toisen vedon alun 400-500m jäljitys, jolla oli myös lämmintä jätöstä)

Tuon kun olisi silloin aamulla varmemmin tiennyt. Osasin tuon vain aavistaa, mutta rohkeus ei riittänyt luottaa niin täysin koiraan ja muuttaa koko peliä muidenkin osalta.

Jyryyn olin kyllä noin muuten ihan tyytyväinen. Ei se vieläkään ollut parhaimmillaan, mutta vähän kuitenkin muistutti, että mitä siellä korvien välissä oikein piilee. Vielä kuitenkin uskoo enemmän mua kuin omia vaistojaan, mutta jos saisi sen kaadon niin varmaan ei enää emännän vislaukset ja ohjailut niin kiinnostaisikaan. Luotto on Jyryyn edelleen kova!

Niin ja Jyry juoksi sunnuntaina yht. 21km. Sää oli pilvinen ja välillä satoi tihkua ja välillä kovemmin. Välillä oli toki kuiviakin hetkiä. Ihan alkuun tuuli aika reippaasti, mutta se sitten siitä laantui. Aurinko pilkahti vain makkaranpaiston yhteydessä. Maa oli sula ja märkä.

Tässä pari hauskaa pientä yksityiskohtaa meidän muusta kotielämästä:

• Nella puskee kuin kissa
• Tänään kuulin ensimmäisen kerran kuinka Jyry pureskelee raksujaan

Huomenna Tampereen Niihamaan koiranäyttelytalkoisiin Hämeen Pystykorvakerhon jäsenenä.

PS. Juttelin metsästyksenjohtajan kanssa ja hän sanoi, että toiset koirat otetaan kiinni mahdollisuuksien mukaan, jos näyttää, että joku koira saa vainun ja lähtee pois “omalta alueeltaan”.

Oltiin sunnuntaina taas hirvijahdissa. Se meni vähän pieleen…

Jyryn lisäksi toinen koira aloitteli samalta alueelta ja jossain vaiheessa Jyry osui sen toisen koiran jäljille. Tajusin tuon heti ja yritin vislailla ja käskeä Jyryä luokseni, mutta Jyry vaan pyöri jonkun aikaa siinä jäljellä, vilkaisi muutaman kerran muakin, mutta vähät välitti käskyistäni. Jyry siis lähti seuraamaan toisen koiran jälkiä. Seurasi niitä hienosti (sarkasmia) puolisen kilometriä. Sitten koirat jonkun aikaa (20min?) jotain hommailivat yhdessä, kunnes toisen koiran omistaja sai koiransa kiinni ja muutaman vihellyksen jälkeen Jyry lähti tulemaan omia jälkiään takaisin.

Jatkettiin reissuamme, tai yritettiin jatkaa… Jyry heitti yhden ihan mukavan lenkin siinä tultuaan takaisin, mutta rupesi pyrkimään sinne missä se toinen koira oli, koska sinne oli alueen hirvikin mennyt. Meille annetulla alueella ei ollut hirveä vaan se oli siellä toisen koiran alueella. Kaatoa ei tosin tullut sille toiselle koiralle tästä, mutta karkko pois alueelta.

Muutenkin Jyry ei kyseisenä sunnuntaina oikein näyttänyt parastaan, kuten ei vielä muutenkaan ole jostain syystä näyttänyt tuolla alueella. Aikaisempaan tyyliin kuitenkin koko ajan menee siellä mettässä. Kelikin oli ehkä vähän hankala: yöllä oli satanut, ilmassa oli sumua eikä oikein tuullut.

Sitten päivän viimeisellä vedolla alkoi paikannus reistaamaan. Kaikilla oli koko päivän ollut ongelmia. Siinä vaiheessa kun ultrapointti ei suostunut enää ollenkaan ilmoittamaan omaa sijaintiani, päätin, että eiköhän tämä ole tässä. Siellä on niitä soita niin paljon, etten viitsisi oikein sokkona sinne lähteä seikkailemaan. Ainoa kartta, joka mulla oli, oli puhelimessa. Jyrynkään mukaan ei oikein voinut itseään paikantaa kun Jyry oli aina jossain muualla. Eli, ilmoitin metsästyksenjohtajalle, että me lopetetaan teknisten ongelmien vuoksi ja hän totesi, että joo, hekin täällä lopettelevat, nähdään viikon päästä. Onneksi olin painanut mieleeni maamerkkejä kävellessäni, joten osasin ihan helposti pois sieltä metsästä ja kyllähän mulla on kompassi mukana ja puhelimen kartasta nyt kuitenkin pystyy suunnistamaan sillain isommassa mittakaavassa. Alueen ojien ja soiden vuoksi kaipaan tarkempaa apua suunnistukseen, monet ojat ovat sellaisia, etten pääse niistä hyppäämällä yli ja ne ovat myös aika syviä lisäksi suot ovat yleensä sellaisia, että niihinkin uppoaa aika mukavasti.

Ei siis mennyt oikein putkeen tuo hirvijahti meidän osalta. Hyvä olisi, että pääsisi vielä sinne Ikaalisiin, jos Jyry taas pääsisi vauhtiin siellä.

Sitten vähän uutisia: Jyryn veli Puppe on nyt sitten pesueen ensimmäinen, jolla on kaato ansiolistallaan. Sisko Pipsakin siellä kovaa yrittelee ja on toiminut paremmin kuin Jyry tähän mennessä, veli Pikipekosta en tiedä sen tarkemmin. Nellan sisko Kara (Ninni) on ollut hirvijahdissa ja seuraillut hirviä viikonlopun molempina päivinä 1,5km.

Nellan simmukin näkyy paranevan. Karvaton kohta yläluomessa ei ole enää niin selvä. Taisi se olla siis vain sellainen nirhauma ja karvat nyt kasvavat takaisin.

Mutta jotta tässä ei nyt ihan vammattomia oltaisi niin Nella oli tuolla “takapihan” mettässä ilmeisesti satuttanut jalkansa. Jahtipäivänä kun piti päästää Nellaa juoksemaan, huomasin autossa pari verilätäkköä. Ensin tuli tietenkin mieleen, että onko veri Jyrystä, mutta en huomannut siinä mitään haavaa ja tutkin sitten Nellan. Huomasin pienen repaleen etutassun pohjassa, ison polkuanturan vieressä. Se näytti ihan siistiltä, joten päästin Nellan juoksemaan. Kotona kävin molemmat koirat huolella läpi ja laitoin Bacibactia Nellan jalkaan. Se haava ei ole sittemmin vaivannut. Jyryäkin yritin siinä vähän hieroa. En tiedä tehosta, mutta lihakset ainakin lämpenivät.

Ei ole mikään ihme, että Nella olisi jalkansa satuttanut siellä “meidän” mettässä. Siellä on jätetty harvennusjätteet niille sijoilleen ja paikoin sitä risua ja rankaa on niin paljon, ettei pääse kulkemaan. Tekisi mieli itse alkaa sitä metsää siivoamaan!

Voi hitsi, kun tekisi mieli tässä kertoa ja purkaa turhautuneisuuttaan ongelmista siellä omilla jahtimailla! Ollaan omassa porukassa kuitenkin päätetty, että mitään ilmoituksia ei vielä kenestäkään mihinkään tehdä ja kun meille käydään huutamassa naama punasena, niin hymyillään vain nätisti takaisin. Toki, jos päälle käydään muuten kuin suusanallisesti niin sitten kyllä ainakin minä suutahdan. Sen vielä voin antaa anteeksi, jos mun päälle käydään, mutta jos koiria satutetaan, niin silloin leikkaa kiinni kyllä ja pahasti. No, onneksi ollaan vielä tuolla suusanallisella ja muun (laittomankin) kiusanteon tasolla. Odotellaan. Katsellaan. Onneksi meillä on porukassa mukana yksi poliisi ja hänen todistajanlausuntonsa varmaan painaa tavallista sukankuluttajaa enemmän, jos sitä joskus tarvitaan! Tuota eivät taida ne kiusaajat tietääkään…

Nytkin taisin jo kertoa liikaakin (ettei vain vahingossakaan viesti kiiri kiusaajille ja asiat pahene), mutta korpeaa niin kovaa ja jotenkin pitäisi päästä purkautumaan, ettei ihan poksahda!

Mutta joo… oltiin taas hirvijahdissa lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina aloitettiin taas päivävuorossa. Maa oli märkää ja ilman kaatumisia oli housutkin märkinä ihan vyötärölle saakka. Eli, jäljestämisen suhteen oli varmaan Jyrylle haastava keli. Ajallisesti oltiin metsässä n. 1,5 tuntia ja Jyrylle tuli siinä ajassa 8 hakulenkkiä, jolloin se oli aina noin parin sadan metrin päässä. Aika hitaasti Jyry kulki lenkeillään ja vaikutti haistelevan maastoa tarkkaan. En huomannut katsoa minuuttimääriä kumpanakaan päivänä, että kauanko aina oli poissa.

Siihen tyyliin se tuntuu menevän, että Jyry on liki koko ajan poissa näkösältä ja on sinä aikana joko n. 50-80m päässä tai sitten niillä omilla lenkeillään. Silloin kun Jyry on tuon 50-80m päässä, niin silloin se JOKO kulkee suurin piirtein sinne minne minäkin äänten perusteella ja tekee välillä sellaista siksakkia kauempana editseni TAI sitten mä katson puhelimesta Jyryn reittiä ja kuljen niitä seuraten. Ja välillä Jyry tosiaan käy näkösällä ottamassa yhteyttä. En läheskään aina pyydä sitä ihan luokse. Sitten lisäksi jossain vaiheessa Jyry saa jonkun hajun ja lähtee kauemmaksi.

Tänä viikonloppuna tuntui, että Jyry ei oikein halunnut lähteä kauemmaksi. Joko ei ollut kunnon hajuja tai sitten Jyryä vaivasi joku. Ja kyllähän sitä joku vaivasikin…

Lauantaina ei tosiaan ollut sen ihmeempiä tapahtumia ja sunnuntaina päästiin sitten aloittamaan heti aamusta. Aamun lenkin ihmiskävelymatka oli vajaa 3km ja kesto vajaa 2 tuntia. Se reissu alkoi hyvällä alueen haravoinnilla. Jyry sahasi siksakkia edellä aluetta läpi, mutta menetti pian mielenkiintonsa. Etenin aika hitaasti kun annoin Jyryn hakea. Jyry tuntui menettävän mielenkiintonsa alueeseen ja siirryin metsäautotielle ja suuntana oli nuolukivi vajaan kilometrin päässä. Tiellä kulkiessamme Jyryä ei huvittanut juurikaan siitä metsään poiketa. Yhden oman lenkin siinä teki, mutta eipä näkynyt mitään tietä ylittäviä jälkiäkään.

Pääsin kiven lähettyville ja Jyry kävi sen ominpäin tsekkaamassa. Sieltä ei kuitenkaan löytynyt mitään mielenkiintoista, joten jatkoimme nevalla matkaa. Parin sadan metrin jälkeen Jyry löysi jäljet, teki jokusen isomman (kuitenkin vain vajaan 300 metrin lenkin) ja lähti seuraamaan jälkeä. Jyry keskittyi vähän liikaa siihen, että tulenko mä perässä, joten pysyin jotakuinkin vauhdissa mukana kaikki ne 800m, jotka Jyry jälkeä seurasi. Kyllähän siinä alkoi naama punottamaan, hiki lentämään ja hengästyttämään, mutta onneksi oli suht helppokulkuista metsää missä hölkätä. Jäljet päättyivät tien viereen, josta hirvi oli ilmeisesti pyrähtänyt lentoon Metsästyksenjohtaja Jesse oli siellä ollut valmiina aseen kanssa ja kun Jyry tuli näkösälle niin otti Jyryn sitten kiinni ja sanoi, että vaihdetaan paikkaa. Hirvi oli varmaan loikannut jotenkin tien yli tai kulkenut tien suuntaisesti tms. ja Jyry olisi varmaan jäljet taas löytänyt, mutta Jessen aktiivisuus Jyryn suhteen sai Jyryn keskeyttämään jäljestyksen. Jesse tosiaan päätti, että tähän lopetetaan siltä erää. Ehkä siihen liittyi se, että sitten olisi pitänyt passimiehet mobilisoida autolla paikoilleen ja olisiko se sitten jotenkin rikkonut lakia (auton käyttö apuna metsästyksessä).

Porukka kerättiin kasaan, suunniteltiin hommat uudelleen ja vietiin Jyry uuteen paikkaan ja eikun taas irti. Sille reissulle Ultrapointin nettipalvelu suostuu näyttämään Jyryn kulkemaksi matkaksi 18.2km ja, kartasta itse arvioiden, oma kulkumatka oli n. 3km. Pääosin Jyry oli edennyt 5-7km/h, mutta puoli kilometriä oli juossut kahtakymppiä. Tällä reissulla Jyry teki vähemmän omia pitempiä lenkkejä, joten veikkaisin, että Jyrylle tuli koko sunnuntain mittaan n. 30km metsässä ja lauantaina n. 10km. Maasto on koko alueella vaihtelevaa ja mielestäni haastavaa: on kuivempaa suota ja märkää suota (johon olen meinannut jättää saappani jo monta kertaa), on mäkeä ja pudotusta, on hakkuuaukeita useampia, joista osa kasvanut risukkoa täyteen, sitten on väljempää metsää, märkää suometsää ja niin umpimetsää, että pitäisi olla moottorisaha mukana.

Takaisin sunnuntain toiseen reissuun… Sen aikana Jyry teki vain kolme isompaa lenkkiä. Ensimmäinen oli taas sellainen parin sadan metrin säteellä, mutta oli aika kauan poissa. Sitten toinen lenkki oli jo paljon pisempi kuljetulta matkaltaan, vaikka siinä olikin linnuntietä parhaillaan reilun 300m päässä. Jyry ensin lähti reissulleen, odottelin hetken ja aloin kulkea sitten sen jälkiä. Näin Jyryn kaukana mäellä metsässä, meidän välissä oli vielä hakkuuaukea. Luulin, että Jyry näki mut ja poikkesin sen jäljeltä ja aloin kulkea samaan suuntaan kuin Jyry, mutta vain parin sadan metrin päässä. Jyry oli kuitenkin niin keskittynyt jälkeensä, että kun siitä luopui niin se palasi takaisin omia jälkiään. En ollutkaan siellä ja Jyry alkoi juosta takaisin sinnepäin mistä oltiin tultu. Passimies vain kuittasi, että Jyry on väärään suuntaan menossa kuin missä mä olin. Tuli kiire ja pistin juoksuksi, yritin siinä samalla viheltää, mutta juosten ei oikein saa kunnolla vihellettyä. En halunnut vislata pilliin. Jyry kuitenkin kuuli onnettoman pihinäni (tuuli oli kova tuolla alueella ja onneksi tuuli musta Jyryyn päin) ja Jyry sitten juoksi jonkun verran muhun päin ja poikkesi sitten taas sinne äskeiselle hakkuuaukealle. Vahingosta viisastuneena pysyttelin nyt tiukasti Jyryn jäljillä ja pääsimme taas reissullamme eteenpäin.

Se on näköjään vähän kuin oma taiteenlajinsa, että milloin kulkea omia polkujaan, milloin seurata koiran jälkeä ja milloin pysyä paikallaan. Välillä tuntuu, että pitää kulkea omaa reittiään ja Jyry seuraa ääntä (rasahtelevia risuja), muuten ei päästä kunnolla mihinkään (ellei tule Jyrylle jälkeä vastaan tai hajua ilmateitse). Yritän tuota tehdä vähemmän, mutta tuntuu, että sitäkin kuitenkin tarvitaan.

Kolmas hakulenkki tällä reissulla oli sellainen, että istuin kivellä ja annoin Jyryn tutkia aluetta. Se oli sitä samaa aluetta, jossa Jyry oli viikkoa aikaisemmin haukkunut hirveä. Jyry oli poissa korkeintaan 10min ja palattuaan lähdettiin tielle odottamaan jatko-ohjeita. Metsästyksenjohtaja ilmoitti, että nyt on toisen koiran vuoro ja me saimmekin sitten luvan lähteä kotia kohti.

Itsellä toki hieman jaloissa tuntui tuo n. 6km ja reilun 5 tunnin kulkeminen, mutta vielä olisin jaksanut. Jyrykään ei vaikuttanut yhtään väsyneeltä. Jyry vaikutti kuitenkin jotenkin oudolta noin muuten. Se tarkkaili enemmän mielenliikkeitäni ja näytti siltä, että Jyry halusi yrittää parhaansa, mutta ei jostain syystä oikein voinut. En ajatellut asiasta sen kummempaa ennen kuin kotona isäntä totesi, että Jyry menee istumaan hieman turhan rauhallisesti. Ajattelin, että hyvä, että mennään huomenna lääkäriin.

Ennen kuin kerron lääkärikäynnistä, niin todettakoon tähän, että kuljin metsässä siis yksin ja aseen kera. Lippaassa oli kolme reikäpäätä ja lipas taskussa. Toisaalta toivoin kovasti, että se hirvi löytyisi, mutta samalla pelotti, että mitäs jos se löytyykin - joudun sen ampumaan. Kääk!

Vielä kun tietäisi, että kuinka hyvä koira toimii tuolla metsässä niin osaisi verrata Jyryn suoritusta siihen. Ei se Jyry huono ole, mutta mielestäni saisi olla parempikin. Ymmärrän toki, että aina ei koirakaan ole parhaimmillaan ja tulee huonoja päiviä, mutta olisi hauska tietää tarkemmin, että mihin niin kuin pyritään. Pari Jyryn metsässä nähnyttä ihmistä on kehunut Jyrä kovasti ja olen vain ajatellut mielessäni, että niin kai sitten…

No, maanantaina sitten mentiin lääkäriin. Siellä väänneltiin Jyryn takakoipia sillain pyöräilymäisin liikkein. Vasen takakoipi vähän aristi. Ei paljoa, mutta koska siinä oli kuitenkin vähän sanomista, niin ajattelin, että lepo tulee nyt tarpeeseen. Hirvijahteihin tulee nyt luova tauko yhden viikonlopun ajaksi. Varma on aina varmaa. Katkaistaan ongelmalta heti alkuunsa siivet, ennen kuin alkaa kehittymään mitään pahempaa. “Huippu-urheilijan” pikkuvammoihinkin pitää suhtautua vakavasti. Kovassa rasituksessa pienistä asioista voi tulla isoja asioita. Jyryllähän on erinomainen rakenne ja selkäkin on saanut kehuja, mutta silti selässä oli yksi jumituskohta, joka avautui eläinlääkärin hieronnalla. Eli pahasti ei ollut jumissa. Sellaista sattuu. Saimme ohjeita, kuinka selkää hoitaa kotona ja olen sitä kyllä aina välillä yrittänyt tehdäkin, mutta onhan se haasteellista kuitenkin kun en takuulla tunne mitään jumikohtia. Eli peukalon alla ranteeseen päin on kämmenen sellainen kohta, jolla vedellään kevyesti selkärangasta poispäin molemmin puolin molemmilla käsillä. Eli, katsotaan missä selkäranka on, laitetaan kämmensivut selkärangan viereen (ei päälle) ja vedetään sivulle (ei liian kevyesti, mutta ei liian kovaakaan). Täytyy tuo ottaa säännölliseksi tavaksi. Hyvä olisi kuitenkin hierojallakin välillä käydä.

Tuohon liittyen tuli kommentti 28.9. kirjoitukseen fysioterapeutilta Nellan rakenteesta. Käykää katsomassa, eli selatkaa alaspäin, jos kiinnostaa. Olipas hienoa ja mielenkiintoista saada kommentti asiantuntijalta. Arvio Jyrystäkin kiinnostaisi. Kuviahan löytyy omalta sivultaan. Kommentoijan linkki omille sivuilleen ei valitettavasti toiminut.

Nellan takiahan alunperin lääkäriin mentiinkin. Nellalla on tosiaan karvaton kohta yläluomessa ja silmä tuntui rähmivän normaalia enemmän. Silmä syynättiin sisältä todella tarkkaan, mutta mitään ei löytynyt. Vilkkuluomessa on mustaa väriä, mutta se on ihon pigmenttiä ja sitä on niin vähän, ettei haittaa näköä. Alaluomessa on vaalempi läikkä, mutta siitä taas puuttuu pigmenttiä, mikä todennäköisesti korjaantuu iän myötä ja on vain kosmeettinen haitta. Yläluomen karvaton kohta saattaa olla nirhaisu, josta on vain karva palanut pois ja iho ei ole mennyt rikki. Se saattaa olla myös sikaripunkki, jonka Nellan elimistön pitäisi hoitaa itse pois kun vastustuskyky saavuttaa täyden teränsä. Sikaripunkki pitäisi todentaa mikroskoopilla ja se vaatisi ihon raapimista vereslihalle. Nellalla ei ole karvattomia kohtia muualla kehossa, joten emme lähteneet sikaripunkkia todentamaan. Ja vaikka sikaripunkista olisikin ollut kyse, niin hoito olisi ollut tässä kohtaa liian rasittavaa Nellalle. Se olisi jouduttu nukuttamaan (mikä jo itsessään on aina riskialtista) ja sitten Nella olisi joutunut käyttämään kauluria siihen asti kunnes iho on täysin parantunut. Aktiivinen pentukoira ja kauluri ei ole todellakaan mikään helppo yhdistelmä, joten päätimme odotella ja katsella, että miten tuo tuosta kehittyy. Ilmoittelin asiasta kasvattajalle ja hän sanoi, ettei veljillä (jotka he jättivät itselleen) ole mitään vastaavaa. Sikaripunkkihan ei välttämättä oireile mitenkään, mutta kyllä tällä hetkellä ajattelisin, että Nella on vain naarmuttanut silmäluomensa koheltaessaan joko ominpäin tai Jyryn kanssa. Nella osaa vallan mainiosti teloa ihan itsekin itsensä.

Nellasta puheenollen… Nella pääsi taas metsään jahtimailla. Sai taas hyvät naurut kun Nella loikki kuin valioluokan sammakko tasajalkahypyin jonkun matkaa siellä metsässä. Siellä oli kaatuneita puita ja sun muita esteitä, niin kai se ajatteli, että loikkimalla pääsee paremmin etenemään. Ei se nopeaa etenemistä ollut, mutta näyttävää kuitenkin. Nella veti korkeita tasajalkaloikkia jotain neljä kertaa ja sitten vielä viimeinen valtava loikka ojan yli. Valitettavasti Nella vain sortui omaan näppäryyteensä ja meni vähän nokalleen alastulossa. Siitä viisastuneena Nella päätti enemmänkin juosta kuin loikkia. Välillä tosin meni taas vähän antilooppimaiseksi loikkimiseksi esteiden yli, mutta pääasia, että on kivaa.

Kuvasin videotakin, jossa ei valitettavasti tuo loikkiminen näy, mutta siinä näkyy kuinka kauaksi Nella tällä hetkellä menee (yritän saada videon nettiin parin päivän sisällä). Sanoisin, että parhaimmillaan käy 80m päässä ja on ihan näkymättömissäkin parisen minuuttia. Tänä syksynä päästään vielä parempiinkin lenkkeihin. Nellasta on ihan sellainen tunne, että sen voisi jopa viedä jo hirvijahtiin, jos vain sen kunto riittäisi ja tietäisi, että hirvet vain joko seisoisivat paikallaan tai lähtisivät karkuun. En kuitenkaan Nellaa vielä ehdoin tahdoin hirvelle vie, mutta tuli vain sellainen fiilis, että Nella voisi jo jopa hirven etsiäkin ja haukkua. Tässä kohtaa ei kenenkään kannata sitten suorittaa mitään vertailua Jyryyn ja Jyryn vastaavan ikäkauden suorituksiin. Näillä on niin erilaiset lähtökohdat: mä tiedän nyt paljon enemmän kuin silloin joskus ja Nellalla on ollut paljon paremmat harjoitusmahdollisuudet kuin Jyryllä. Ei ne meillä vieläkään ole ideaalit, mutta Jyry pääsi kunnon metsään todella harvoin ja vasta paljon myöhäisemmässä vaiheessa (en edes alkuun tiennyt mistään pienpetopyyntimahdollisuuksista valtion mailla). Nellan kohdalla tilanne on kyllä tällä hetkellä todella ideaali, koska saamme luvan kanssa lähteä takapihalta metsään ja Nellalle riittää tämä vähän pienempi alue. Jyrylle ei ole muita mahdollisuuksia tällä hetkellä kuin hirvijahdit ja Kangasalan metsälenkit sen erään ystävällisen herrasmiehen toimesta.

Nella on muutenkin kehittynyt ihan hyvin. Nella painoi eilen tasan 20 kiloa, mikä on narttujen ihannepainon yläraja. Lääkärin mukaan Nella ei ole lihava vaan urheilullinen. Vähän ihmetyttää, että kuinka laiha pitää nartun olla, jos se sallitun koon ylärajoissa painaa 20kg ja toimivana koirana pitäisi niitä lihaksiakin olla ihan kunnolla. No, Jyrylläkin tuntuu selkäranka suorastaan yököttävän selvästi, joten kaippa sen koiran pitää sitten laiha tosiaan olla, mutta lihaksikas. Jyry painaa liki tasan 27kg ja se tuntuu omasta mielestä ihan kamalalta, mutta eipä lääkäri sanonut, että pitäisi lihottaa. Sivusta katsoen Jyrykin näyttää suorastaan ylipainoiselta ja Nella liian laihalta. Eli, ei kyllä ihme, ettei oma silmä kerro mitään oikeasta painosta vaan tsekataan sitä ainoastaan vaakaa apuna käyttäen. Jyryn ruokamäärä tosiaan kaksinkertaistettiin jahtikauden alussa ja Nellan puolitettiin jokunen viikko sitten.

Ruuasta tosiaan vielä sellaista, että saatiin vinkki jahdin jälkeiseen palautukseen. Että antaisimme Jyrylle jotain ravintolisää. Näköjään puhelin hukkasi tuon tekstiviestin, joten en voi tähän laittaa kyseisen tuotteen nimeä. Ihan hyvä lisä varmaan, mutta meillä ei lisiä tarvita. Jyry saa tosiaan Anf Performancea Zivipeakin peuranpaloilla höystettynä ja lääkärin mukaan mitään lisiä ei tarvitse antaa. Jahdin jälkeen pidämme ainoastaan tunti pari väliä ennen kuin saa ruuan ja silloinkin saa ensin Activiaa mahaa tasapainottamaan. Tätä edeltävän ruokansahan Jyry saa edellisen päivän alkuillasta ja silloinkin puolet normaalista.

Vähän ollaan painoa tarkkailtu myös näyttelyitä silmällä pitäen. Taas olen tutkaillut näyttelykalentereita ja seuraavat näyttelyt ovat kiikarissa:

• Keuruu 5.2. (Sakari Poti)
• Korpilahti 1.4. (tuomari: ?)
• Vesilahti 7.4. (tuomari: ?)
• Ruovesi 9.4. (tuomari: ?)
• Ypäjä 21.4. (tuomari: ?)
• Jämsä 5.5. (tuomari: ?)
• Lahti 6.5. (tuomari: ?)
• Tampere KV 5.-6.5. (tuomari: ?)
• Sysmä 26.5. (tuomari: ?)

Riippuu siis siitä, että mitä tuomareita niissä on ja mikä on talvikarvan lähtöaikataulu. Lisäksi Jämsä, Lahti ja Tampere ovat liki samaan aikaan, eli valintoja pitää tehdä niiden suhteen muutenkin.

Niin ja sitten oli ne lohkokisat. Ihan ensin ISOT ONNITTELUT NIINALLE JA PIKKUTUUSIKILLE! Hyvä te!!! Niina ja Tuusikki näyttivät ja voittivat Pohjan-lohkon. Nellan isästä en tiedä ihan tarkkaan, että miten meni, mutta jatkoon ei tainnut päästä. Nellan emää hirvet juoksuttivat ensin vaikka kuinka pitkään ja kun erä pääsi vihdoin alkamaan, niin ei se päivänvalo sitten enää riittänyt täyteen erään. Sääli sinänsä, koska Raksu teki todella hartiavoimin työtä tuloksensa eteen! Jyryn isällä taas meni peurajahdiksi. No, sellaista se välillä on! Nellan emän isä kyllä sitten pääsikin jatkoon, joten on sitten Pikkutuusikin lisäksi muutakin jännitettävää. ONNEA!

PS. Asiasta viidenteen ja semmonen sanaselitys vielä, että kun puhun esim. 300m lenkistä, tarkoitan tilannetta, jossa Jyry on linnuntietä kauimmillaan esim. 300m päässä. Jyry saattaa kulkea sinne omia polkujaan mutkitellen ja kuljettu matka on sinne siis yleensä pitempi.

Tänään on ihan mahottoman jännä päivä!!!!

Hirvenhaukkujen lohkokisat on käynnissä! Etelän-lohkosta saa reaaliaikaista tulosta ja seurailen silmä kovana sitä. Etelän-lohkossa on jännitettävänä Nellan emä, Nellan emän isä ja Jyryn isän veli. Idän-lohkossa oli tosiaan jännitettävänä Nellan isä ja Lännen-lohkossa Jyryn isä. Eli, lähisuvun vanhemmasta polvesta iso osa on nyt tällä hetkellä joko haukkumassa tai kovaa etsimässä hirveä. Idän-lohkosta en ole ainakaan vielä löytänyt tulostaulua, mutta Lännen-lohkon jälkeen odottelen tulosta tekstiviestillä. Jos vaan muistaa Jyryn isän omistaja lähettää.

Saavikaupalla onnea sinne suuntaan!!!!

Kävin tosiaan eilen ampumassakin. Ammuin ensin kokovaippasilla luodeilla kun vähän tsekkailin, että miten osun maaliin seisaaltaan. Keuhko-osumaa tosiaan yrittelisin ja siinähän on sitä aluetta mihin osua. Taidan kyllä nyt sitten siihen osua, jos tarkaan tähtään. Vielä pitää kohdistella kiikari Hammerheadeilla ja sen teen huomenna. Eilen ammuin vajaa 30 luotia ja siihen oli lopetettava, rupesi jo väsyttämään ja sihti sen vuoksi menemään vinksalleen.

En tiedä, siellä metsässä täytyy vaan sitten vaikka mönkiä kurassa, että saa tukevan ampuma-asennon. Enkä kyllä aio ampua kuin täysin sivuttain olevaa hirveä tai sellaista, joka on kuin tuossa riistalaukaussimulaattorissa.

Kävin myös ostamassa sellaisen patruunavyön, joka laitetaan aseen tukkiin. Tuli ihan Rambo-mainen olo.

Niin ja Nellalla on silmässä joku pipi. Yritän saada eläinlääkäriaikaa heti maanantaille. Vielä ei ole mikään paha ongelma, mutta silmästä tulee rähmää ja yläluomessa on karvaton kohta. Voi meidän pikku Nellaa! Voihan siihen olla osunut Jyryn hammaskin jotenkin ikävästi, kun Jyry välillä pitää Nellaa päästä purren paikallaan…

Ostettiin peltoa oman tontin vierestä. Haluttiin vaan laajentaa reviiriä. Maanmittari kävi tänään, laitettiin rajapyykit kohdilleen ja kirjattiin maapläntin uusi nimi: Karhukoiranmaa!

PS. Jos ostetaan metsää naapurista, niin sen nimeksi tulee Mustan koiran metsä.

Ihan ensiksi täytyy todeta, että tällä kertaa tutkakuvia ei julkaista. Eikä julkaista muistakaan jahdeista ennen kuin kiintiö on saatu täyteen. Syytä en tässä sano, mutta eiköhän sen kukin tykönään voi arvata jos osaa ajatella tarpeeksi negatiivisesti ja tietää mitä tämä touhu välillä pahimmillaan on.

Eli, oltiin sitten oman porukan kera jahdissa Kuru/Ylöjärvi -akselilla. Lauantaina oltiin päivävuorossa (päästiin aloittamaan klo. 13) ja sunnuntaina heti aamusta ja vielä uudelleen sunnuntaina päivemmällä. Saalista ei tullut, mutta yksi hirvihaukku taisi Jyrylle tulla.

Mentiin alueelle uudella asuntovaunullamme, tarkoitus oli yöpyä siellä, jotta ollaan sitten aamulla mahdollisimman skarppina. Valitettavasti vaunun seinät ovat näköjään pahvia ja naapurikaravaanarien puhe kuului hyvin sisälle ja sitä piti sitten tietenkin meidän koirien tarkkaan kuunnella ja ilmoittaa omat kommenttinsa siihen väliin. Itse mentiin nukkumaan jo kymmeneltä, mutta kyllä siinä vielä puoli kahdentoista aikaan valvottiin, kun Nellakin säpsähteli koko ajan ja molemmat koirat juoksivat välillä vaunua ees taas haukkuen. Sitten alkoi naapurin koira haukkumaan ja ehkä sitä kuunnellen olisi voinut nukkuakin, mutta aina kun se koira vaihtoi äänensävyä niin siihen sitten reagoi joko Nella tai Jyry tai molemmat. Jyryllä meni siis koko La-Su yö päivystäessä ja oli sitten aamun koittaessa jo aivan poikki. Mitä tästä opimme? Majoitumme ihan keskenämme jatkossa. Meillä kun ei näköjään siedetä pienintäkään rasahdusta…

Lauantaina meidän osuus alkoi ihan OK. Jyry alkoi tekemään suht nopeasti omia lenkkejään ja kyllä se koko ajan oli jaloista poissa, vaikka ei jatkuvasti ollutkaan jossain kaukana. Tällä reitillä tuli se hirven haukku. Jyry juoksi edellä kyseiseen paikkaan ja minä ja asemies (Marko) jäimme odottelemaan Jyryä. Jyry tuli takaisin ja jatkoimme matkaa kohti sitä paikkaa, jonne Jyry oli jo kerran juossut. Jyry taas hävisi jonnekin eteemme ja hetken päästä puhelin alkoi ilmoittamaan, että haukkuhälytys. Olin aivan äimän käkenä, että miksi en kuule haukkua. Koira oli parin sadan metrin päässä. Olinhan kuullut Jyryn haukun aikaisemmin Kangasalla puolentoista kilometrin päästä ja nyt en muka kuule. Ajattelin, että laitteessa on jotain vikaa. Jostain kumman syystä en tajunnut soittaa pantaan (voisin potkaista itseäni siitä hyvästä). Kohta se haukkuminen loppuikin ja Jyry palasi takaisin. En ajatellut asiasta sen kummempaa ja jatkoimme matkaa. Jonkun matkaa kuljettuamme toisaalle, Jyry palasi tälle haukkupaikalleen, oli siellä jonkun aikaa ja palasi taas luokseni.

Nyt saa lähettää telepaattisia potkuja takalistooni aivan vapaasti! Itseäni ottaa kattilaan nyt niin, ettei sitä voi sanoin kuvata!!! Mun olisi pitänyt tajuta, että Jyry todellakin siellä haukkuu, tuuli vain vie äänen ja kun Jyry tulee takaisin, olisin usuttanut sitä takaisin haukulle.

Miksi sitten tiedän, että Jyry haukkui hirveä? Alueella oli tuoreita jälkiä ja jätöksiä. Seuraavana päivänä samasta paikkaa kaksi muuta karhukoiraa löysivät hirvet, jotka sitten karkkosivat ja joita nämä koirat seurasivat. Kaatoa ei kuitenkaan tästä tilanteesta oltu saatu. Lisäksi, aviomies Petteri oli kauempana kuullut haukun ja ajatellut, että ihan kuin meidän koira.

Voi voi sentään!!! Soittelin myöhemmin Kangasalan kontaktilleni ja hän sanoi, että ne ensimmäiset haukut ovat hyvinkin tuollaisia. Haukutaan hetki ja tullaan pois. Oli mulla sille Kangasalan miehelle muutakin asiaa, mutta se on asia erikseen. Nyt vain mietityttää se, että ymmärtääkö Jyry nyt, että olen silti kuitenkin kiinnostunut niistä hirvistä…

No, autuaan tietämättöminä tästä asiasta jatkoimme tosiaan matkaa ja Jyrykin hirvet sitten hylättyään (kun ei se emäntä näköjään niistä ollut kiinnostunut) löysi toisesta paikkaa linnunkoiven ja semmoinen aarrehan pitää sitten tietenkin syödä. En nyt muista miksikä Marko sen yksilöi, mutta joku näistä isoista metsäkanalinnuista se oli. Siinä oli kynnet ja sääriluuta lihoineen. Ennen kuin kerkisin mitään tehdä, Jyry sen söi. Kotiin päästyämme olemme sille syöttäneet “massavaa” ruokaa (eli maksalaatikkoa, perunalihasoselaatikkoa jne.) ja parafiiniöljyä. Kynnet ovat tulleet pihalle muutaman veripisaran kanssa ja sääriluuta vielä odotellaan. Ja itsekukin koiranomistaja varmaan tietää, että mistä tiedän kynsien tulleen pihalle… Se on huolellisen tutkimustyön tulosta. Yök!

Lauantai olikin sitten siinä. Jyry vaikutti jaksavan ihan hyvin eikä siinä lenkille kovin paljoa mittaa tullutkaan: ihmiset kävelivät n. 2km ja aikaa kului vajaa pari tuntia.

Sunnuntai alkoi tosiaan itse kultakin hyvin väsyneissä tunnelmissa. Ensin Jyry jaksoi tehdä ihan kohtuullista hakulenkkiä, mutta into hiipui viimeistään puolenvälin jälkeen. Ihan lopussa Jyry vähän innostui seikkailemaan omilla reissuillaan, mutta eipä siinä mitään sen sanottavampia tapahtumia ollut. Tässä on kuitenkin huomioitavaa se, että Jyryyn ei edelleenkään kompastu tuolla metsässä, vaikka oli selkeästi vaisumpi koko viikonlopun ja erityisen vaisu sunnuntaiaamuna. Yritän tällä siis sanoa, jos joku ei ymmärtänyt, että väsyneenäkin Jyry pitää etäisyyttä. On sillä kuitenkin ihan selkeästi tarve pitää yhteyttä. Huvitti yhdessä kohtaa kun näytti ihan siltä, että se tuli suorittamaan pakollista yhteydenottoa. Ilme oli sellainen, että “Yhteydenotto, suoritettu!” ja taas menoksi. Eli niinkuin teki sen, koska tapana on tehdä niin. Koko viikonlopun pidin myös erityistä huolta siitä, että tuetaan Jyryn omien jälkien takaisinpaluu-taitoa. Eli, kun lähtee, jään Jyryn jäljille odottamaan tai kuljen niitä pitkin eteenpäin. Sunnuntaiaamuna mukana oli myös asemies Jesse, joka aivan erityisen hyvin piti silmällä koiran liikkeitä. Tästä oli kovasti hyötyä!

Sunnuntai-aamun lenkki oli n. 3,5km ja kestoltaan n. 2,5h. Ja maastohan tällä alueella on vähän soista, soista ja erittäin soista. Maa oli lisäksi koko ajan märkää, mutta sunnuntaina tuuli kohtalaisen hyvin ellei vähän liikaakin. Sunnuntaiaamun reissulla oli paljon tuoreita jälkiä ja jätöksiä, mutta syystä jos toisesta Jyry ei hirveä löytänyt. Vika voi olla Jyryn vaisuudessa tai sitten hirvet nyt vaan olivat niin ovelia.

Sitten meillä oli parin tunnin tauko, jolloin maastossa oli kaksi karhukoiraa ja yksi jämtti. Heidän toimestaan ei tullut kaatoa, joten sitten taas Jyry pääsi tositoimiin. Kaksi muuta karhukoiraa oli kyllä edelleen siellä maastossa eivätkä edes niin kaukana, mutta en välittänyt siitä tällä kertaa. Ajattelin, että Jyry on niin väsynyt, että tämä on kuitenkin vain kävelylenkki metsässä. Lisäksi ne kaksi karhukoiraa olivat kuulemma sellaisia, että ne eivät mene toisen haukulle. Näimmekin ne metsässä, mutta ne eivät tulleet Jyryn luokse. Jyry kyllä kävi niitä morjenstamassa ja ihmisetkin nuuskuttamassa. Olivat muuten narttuja. Kaikki muut koirat siis.

Tuolla reissulla olin yksin ilman asemiestä. Etenin aivan rauhassa ja annoin Jyryn seikkailla. Se kyllä teki koko ajan lenkkiä ja kävi välillä vajaan puolen kilometrinkin päässä ja pyöri samalla alueella kauan ollen pois pitkähköjä aikoja (15min - 20min). Ihan hyvin väsyneeltä Jyryltä. Nyt, vahingosta viisastuneena, tarkkailin silmä kovana puhelinta, että tuleeko haukkuhälytystä. Ei tullut. Kun tiemme kohtasivat niiden kahden muun karhukoiran kanssa, lopetettiin jahti ja piti palata kokoontumispaikalle.

Tuolla yksinäisellä reissulla tuli aika jännä fiilis. Ensimmäistä kertaa luulen ymmärtäneeni sen tunteen mikä metsästävällä koiramiehellä/naisella on siellä metsässä. Vähän vaikea kuvailla sitä tunnetta. Jotenkin se oli sellainen vapaa ja luononläheinen fiilis hirvijahdin tuomalla jännityksellä höystettynä. Olen ollut toki ennenkin Jyryn kanssa kaksin metsässä, mutta nyt oli tosiaan jahti käynnissä ja kaikki viralliset vermeet, asetta lukuunottamatta päällä. Ei ollenkaan paha fiilis. Kun lopetuskäsky tuli, olisin jäänyt vielä mielelläni sinne metsään. Olin itse kulkenut vasta puolitoista kilometriä ja ollut siellä reilun tunnin. Päivä oli kuitenkin lopuillaan ja piti mennä purkamaan leiri.

Päällimmäiseksi tuosta jahtiviikonlopusta jäi siis tuo mukava tunne ollessani kaksin Jyryn kanssa siellä metsässä. Se tunne on vieläkin hyvin mielessä tätä kirjoittaessani ja saa ajatukset jatkuvasti siirtymään ensi viikonloppuun.

Ensi viikonloppuna joudun varmaan taas menemään yksikseni metsään. Metsästyksenjohtaja kovasti rohkaisee ottamaan aseen mukaan. Yritän tällä viikolla vielä kovasti harjoitella sihtiä kohdalleen ampumaradalla. Karhumerkin suorittaminenhan sujui aivan leikiten, koska sai ampua istualteen ja tuelta, mutta seisaalteen, ehkä puuhun nojaten, elävään kohteeseen ampuminen onkin sitten jo eri juttu. Mitä ikinä haluankin niin ehdottomasti en ainakaan haavakkoa!

Olen ajatellut, että kun näiden kuvien mukaan ampuu, niin hyvä tulisi…
http://www.temry.fi/images/Hirvi.gif
http://www.norolanms.fi/hirvimiehet/hirvenmetsastysopas2004.pdf

Sitten toinen juttu on se, että vaikka saisinkin hirven kaadettua, niin mitäs sitten. Keuhko-osumaan pyrin, joten pistää ei kai sitten tarvitsisi… Ja vaikka pistää pitäisikin, niin en ole sitä koskaan tehnyt, eikä kukaan sitä ole koskaan minulle kädestä pitäen neuvonut. Tiedän, että pitäisi löytää kuoppa alhaalta kaulalta ja sinne veitsi (joltain syvyydeltä) tökkästään ja käännetään, haavaa levittämättä, terä edellä sivuttaissuunnassa kumpaankin suuntaan. OK…

Entäs suolistaminen? Selviäisin varmaan siitä, että leuan alta lähden avaamaan nahkaa pistokohtaan asti, mutta en osaa kyllä henki- ja ruokatorvelle tehdä yhtään mitään. Sitten kai pitäisi kääntää hirvi seläälleen ja alkaa vetää nahkaa halki ihan hännänaluseen asti. Siinä kohtaa voin hyvinkin viiltää mahan liian syvältä auki…

Että on siinä miettimistä!

Jyryn kunto oli hyvä jahtiviikonlopun jälkeen. Missään vaiheessa ei tuntunut olevan ihan piipussa. Jäykkyyttäkään ei ollut kotona havaittavissa. Väsynyt oli toki ja nukkui vähän enemmän, mutta kyllä sunnuntainakin vielä kotona Nellan kanssa painittiin.

Jyry ja Nella tykkäävät toisistaan, mutta yhteenotot pahenevat. Edelleenkään läpi ihon ei purra, mutta kyllä se ihan tappomeiningiltä kuulostaa. Onneksi vain kuulostaa!

Nellakin pääsi metsään siellä jahtimailla. Tärkeää oppia tuli ainakin siinä muodossa, että ojasta ei välttämättä ihan niin vain takaisin ylös tullakaan. Aikamoinen ähellys Nellalla oli, ennen kuin tajusi kokeilla toisesta kohtaa. Seisoin vain ja katselin. Valmiina toki auttamaan, mutta parempi, että oppii itse minne kannattaa mennä ja minne ei, jos joku ajaa takaa. Nella sai myös aimo annoksen toisia koiria ja ihmisiä. Nellaa on nyt kovasti haukuttu ja taputeltu.

Leiripaikalla Nella myös pissaili, joten ainakin se sujuu metsässä. En tiedä sujuuko pissaileminen vielä kaupunkiympäristössä, mutta metsä näkyy muutenkin olevan sellainen luonteva paikka Nellalle. Nella oli jo aikasemmin kerran pissaillut kotimetsässä. Siellä kotimetsässä on Nellalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Välillä se saa aivan päättömiä hepuleita siellä ja hyppii kantojen yli ja risukoiden läpi. Metsä on kiva paikka. Yhtään ei Nellaa pelottanut kun käytiin kävelylenkillä säkkipimeässä keskellä metsää siellä jahtimailla. Kerran tuuli toi hyviä hajujakin, joita Nella alkoi haukkumaan. Kehuin heti Nellaa.

Olen edelleen niitä tulevia näyttelyitä tutkaillut. Tuomari on vaihtunut Turussa, joten olemme menossa toistaiseksi vain Keuruulle helmikuussa. Raumalle voisi ehkä mennä. Tarkkailen vielä tilannetta, että minne mennään. Nyt kun on se asuntovaunu, voi tosiaan lähteä vähän kauemmaksikin. Ei kylläkään liian kauaksi viitsi ajella. Toinen vaikuttava seikka on myös se, etten halua kilpailla sisarusten kanssa. En tosin tiedä muiden sisarusten kuin Jyryn Pipsan ja Pikipekon suunnitelmista ja Nellan Karan (Ninnin), Niken ja Nissen suunnitelmista. Ja meillähän tietenkin samaan näyttelyyn menevät molemmat koiruudet.

Ja jos nyt tuli mieleen hyviä neuvoja ensi viikonloppua varten, niin niitä voi laittaa vaikka vieraskirjaan, soittaa tai laittaa sähköpostia, yhteystiedothan löytyvät Koirat-välilehdeltä. Apua nääs kaivataan!

Taas sen kummempia jaarittelematta, tässä Nellan Lahden pentunäyttelyn tulos:

ERI, Kunniapalkinto, ROP
Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet, hyvä pää, hieman kookkaat korvat suhteessa muuhun kokoon, hyvä selkälinja, tasapainoisesti kulmautunut, hyvä karva, karva 9/1, liikkuu hyvin, mukava luonne
Tuomari: Perttu Ståhlberg

Nauratti vähän tuo korva-kommentti. Pitäähän sitä olla isot korvat, että kuulee hyvin! Tuomari kovaa myös mietti, että onko Nella nyt sitten 9/1 vai 8/2 (jopa 8/3 kuului olleen mukana keskustelussa tuomaripöydässä). Ehkä siellä vertailtiin Nellaa ja Karaa (Ninniä), kummallekin taisi tulla sama 9/1, vaikka Kara on kyllä mun mielestä 8/2. Muuutta… eipä tuo nyt ole kyllä mikään iso asia.

Tämä tuomari oli vallan mukavanoloinen mies. Antoi myös Nellan siskolle Karalle kunniapalkinnon (ja EH:n …sinisen nauhan… EH:n?), mikä oli mun mielestä kyllä hienosti tehty. Tuomari ihmetteli, kun olivat niin samanoloisia, mutta siihen sitten todettiin, että onhan nämä samasta pentueesta.

Nella juoksi hienosti, vaikka välillä vähän pompahtelikin. Seisominenkin sujui oikein mainiosti. Nakki on niin ihana asia, että Nella jaksaa sitä skarppina tapittaa ja heittää vaikka kuperkeikkaa, jotta sen saisi. Nellalla pysyi mieli hyvänä ja se varmaan sitten näkyi kehässä, kun tuomari kerran sanoi, että mukava luonne. Onhan se!

Kotoa lähdettiin näyttelyyn yhdeksältä ja Lahdessa oltiin puoli yksitoista. Nella pissaili ja kakkaili aamulla kotona ja pidätteli sitten koko päivän, kunnes pääsi taas kotiin hädilleen noin puoli seitsemän aikaan illalla. Yritin kyllä sitä ulkoiluttaa siellä Lahdessa, mutta kun ei hätiään julkisesti tee niin ei tee. Vielä.

Näyttelyhalli oli Nellalle hieman järkytys ja jonkun verran siellä toiset koirat pelottivat. Nella kuitenkin seurasi mua kiltisti ja yritti vain väistellä isoimpia koiranjärkäleitä. Sitten nähtiinkin jo kasvattaja ja kyllä Nella varmaan hänet tunsi. En oikein tajunnut sitä katsoa, mutta nyt kun muistelen miten Nella käyttäytyi, niin Nella ei vetäytynyt pois eikä alkanut haukkumaan. Ei se sitä tehnyt tuomarillekaan kehässä, mutta muistelisin Nellalla kuitenkin olleen lämminhenkisen ilmeen naamallaan kun näki kasvattajan. Sitten paikalle saapui Kara (eli Nellan sisko Ninni) ja katsoin heti, että onpas ihan Nellanoloinen koiruus. Kara oli mukava murre ja rauhallisemman oloinen (kehän ulkopuolella) kuin Nella.

Nella siinä vähän haukkua rätkytti naapurin koiralle ja sitten toiselta puolelta taas joku haukku-poliisi puuttui asiaan ja ohjeisti hiljentämään Nellaa. Vähän siinä nousi heti karvat pystyyn tädin sitruunan-nielleen-ilmeen nähdessäni… Muutenkaan mua ei parane tulla komentelemaan sellaisella asenteella, kun herää heti vastareaktio… Onhan se ihan kohteliasta yrittää hiljentää haukkuvaa koiraansa, näin teinkin, mutta en tee sitä kovinkaan napakasti. Syy on siinä, ettei tule Nellalle ikävää fiilistä näyttelyistä jo heti alkuunsa. Sitäpaitsi siihen on syynsä miksi se Nella haukkuu, pitäisi mielummin puuttua syyhyn kuin hoitaa oireita eli siinä olisi pitänyt Nellan kanssa tehdä jotain tai vaikka lähteä kävelemään, ettei toinen niin tylsisty/ahdistu, että tulee tarvetta haukkua. Tokihan Nellaa (tai Jyryä) aina myös yritän kieltää haukkumasta. Sitruuna-täti oli mulle vihainen koko loppupäivän (mulkaisuista päätellen ) ja hänen oma koiransakin (Harmaa Norjanhirvikoira) haukkui sitten loppujen viimen Nellaa enemmän kun vartoiltiin ryhmäkehän alkua. Nellan haukku oli vaan paljon kirkkaampi ja kuuluvampi.

Karhukoirien kehässä Nella meni edeltä ja Kara perässä. Yritin siinä vain silmä kovana seurata tuomarin eleitä ja liikkumisia. Taas olin vähän pihalla, että mitä tapahtuu, mutta onneksi olen nyt oppinut ainakin käyttämään kehäsihteeriä hyväkseni ja kysyn aina häneltä. Kara oli kehässä vähän villimpi, vaikka kyllä tuomari pääsi juoksuaskeleet näkemään ja kopeloinnit tekemään. Sain sellaisen vaikutelman, että Karan esittäjä oli hieman hermostunut ja se tarttui Karaan. Uskallan tuon sanoa, koska puhun niin vahvasta kokemuksesta hermoilun saralla… Jollain kumman konstilla olen itse esittämistilanteessa päässyt siihen tilaan, että siinä en jännitä vaan toimin aivan rauhallisesti, mutta kaikki muu onkin sitten sellaista höseltämistä.

Tuomarin tehtävä oli tosiaan vaikea näiden kahden koiran kohdalla. Oli näissä kuitenkin ainakin neljä eroa: päät olivat hieman erilaiset, silmät ovat Karalla isommat, Nellan karva oli tuuheampi (Neiti Pörröinen) ja sitten Nella esiintyi paremmin. En tiedä kummalla on parempi pää, Karalla vaikuttaisi olevan kapeampi ja Nellalla hieman enemmän kolmiomaisempi - ainakin vielä tässä vaiheessa. Lihaskunto vaikuttaisi olevan aika samanlainen. Ehkä Nellalla oli hieman vankemmat lihakset lavoissa (tai mikä se kohta nyt on siinä olkavarressa, sään ja mahalinjan alaosan välissä). En huomannut vertailla karvan kiiltoa, mutta kasvattaja ainakin kysyi Nellasta, että mitä sille syötetään kun karva noin kiiltää. Sanoin, että samaa kuin teillä alunperinkin, eli Royal Canin maxi junioria ja sitten jonkun verran Zivipeak peuranpaloja ja sitten kaikennäköstä mitä ihmisiltä omista eväistä liikenee. Lisäksi Nella saa paljon rakkautta ja substralia!

Kyllä siinä turkki-asiassa taitaa olla vähän meidän trimmaaja Soile Sammalistollakin sormensa pelissä. Käytiin meinaan edeltävänä päivänä pesettämässä Nella shamppoolla ja Jyry pelkällä vedellä.

Tuli muuten puhetta muutenkin meidän perheen tavoista… Kasvattaja kysyi, että vieläkö Nella nukkuu sängyssä. Totesin vain, että joo, joka yö. Sitten kysyi, että mitäs Jyry tykkää. No, Jyry aina välillä laittaa Nellan ojennukseen. Kuulostaa kammottavalta niiden meno välillä, mutta kertaakaan ei ole Jyry Nellaa läpi ihon purrut. Sanoin myös, että joskus Jyryltä palaa hermo kun Jyry on saanut juuri hyvän paikan sängystä ja on siinä rapsutettavana ja Nella sitten änkee siihen mukaan. Silloin kasvattaja kysyi, että miten ne koira mahtuvat siellä sängyssä nukkumaan. Vastasin, että hyvin mahtuu, koko perhe me siellä ollaan - kaksi ihmistä ja kaksi koiraa ja hyvin pyyhkii. Jyry ei kyllä koko yötä vietä sängyssä, mutta Nella viettää ja se on oppinut, että kuinka siellä kannattaa olla, että mahdutaan olemaan. Eli näin meillä! Taas ihan överiksi mennyt koko karhukoirien kasvatustouhu!!

Näyttelystä vielä sen verran, että jouduttiin vielä vartoomaan ryhmäkisa ja siellä oli Esa Ruotsalainen. Hän kyllä vilkaisi Nellan läpi, mutta ei Nella häntä oikein jaksanut kiinnostaa, joten ensimmäisen puoliskon mukana päästiin lähtemään sitten kotiin. Sen verran vilkaisin, että ketä sinne kehään jäi niin kaikki olivat muhkeaturkkisia koiria. Ei ole Nellalla mitään mahkuja sellaisia vastaan, jos turkin muhkeutta katsellaan. Mutta mitäs me sellaisesta, eipä olleet odotukset kovin korkealla ryhmäkisan suhteen. Odotin vain, että olis nyt jo pian ohi, että pääsisi kotio.

Ilta siinä sitten pimeni ja puolet matkasta satoi kun ajelin kotiin. Nella nukkui melkein koko matkan. Kuhmalahdella heräsi kun pärräilin erästä pappaa, joka ajeli peräkärrynsä kanssa kuuttakymppiä kahdeksankympin alueella, soutaen ja huovaten. Kotiinpaluu oli varmaan Nellan mielestä maailman helpottavin kokemus! Nella meni heti pissalle ja pissas moneen kertaan. Ehkä Nellalta meni pidättelypäivän vuoksi pasmat vähän sekaisin vai liekö vain niin väsynyt, että sinä iltana lirahteli kolme kertaa pissat sisälle ja vielä kerran tänä aamuna. Nooo… siitä on taas sitten hyvä jatkaa sisäsiistinä.

Nella sai tosiaan näyttelystä hienon violettisen kunniapalkintoruusukkeen (vastaa SA:ta) ja sitten ROP-ruusukkeen ja ROP-pokaalin. Kysyivät siellä toimistossa, että otanko pokaalin vai lahjakortin Mustiin ja Mirriin. No DA! Tietenkin otan pokaalin!

Tässä vielä kuvaa Nellasta Lahti-hallissa:

(Piti ensin laittaa päälle “normaalien ihmisten” takki, mutta se kun ei hengitä, niin laitoin mettätakin päälle. Silti tuli hallissa juostessa hiki, vaikkei edes hengästyttänyt.)

Kiireessä ja vähän kai liian innoissani taisi mennä edellisen kirjoituksen uutinen Nellan velipojista vähän poskelleen! Tässä kasvattajan lähettämä oikaisu:

”
Niin, poikien( Niken ja Nissen) haukkutapahtumaa oikaisen ilm.väärinkäsityksen takia.

Lähdin Nissen kans kaksistaan ( kuten aina jomman kumman kans)lähimetsään. Löysimme tuoreet jäljet ja aikamme seurattuamme niitä huomasin taimikon toisella reunalla hirviä 2 kpl. Samassa painauduin mahalleni ojaan etten ainakkaan pelota niitä pois. Nisse oli touhuamassa tuulen yläpuolella omiaan ja odotin vain että itse löytäisi ne.

Jonkun ajan päästä n. 10 m nisse kiesikin tekemään hakulenkkiä tuulen alapuolelle ja arvasin sen kohta löytävän elukat. Samassa räjähtikin haukku päälle n. pari minuuttia. Kuulin kuinka rytisi kovaa kun hirvet hyppäsi ylös. Olin polvillani maasa ja näin kuinka Nisse pakitti vauhdilla minua päin. Kääntyi kuitenkin taks ja alkoi haukkumaan uudelleen ehkä taas pari minsaa. Samassa lehmä puhalsi kuluvasti ja taas rytisi. Sitten pinkoi Nisse minulle ja en ollut enää riittävä turva tällä kertaavaan jatkoi kotiin . n 250m.

Siinä kävi jo pahat mielessä että eipä jäänyt hyvä muisto ensikosketuksesta. Laitoin tekstarin Katjalle että Nisse pinkoo kotiin mutta älä vaan ota kii, mutta laske Nikke myös irti. Näin toimittiin ja kun sain viestin että pojat lähti tuhatta ja sata takaspäin minulle alkoikin jo haukku kaikua kahdesta suusta.

Siirtyi minusta 173 m päähän (Garminin mukaan )ja soitin meidän jahtipäällikölle, jolta sain luvan ampua. Soitin naapurissa asuvalle jahtikaverille ja pyysin sitä passiin, joka myös tulikin.

Hirvet teki kuitenkin sen mitä eivät ole ennen tehneet ja valuivat oikoradan ja moottoritien silla ali naapurin puolelle. Matkaa minusta oli jo reilut 800m ja vastassa 140 tie 300m pääsä viiden ruuka-aikaan. Pelko oli sanoin kuvaamaton siihen saakka kunnes kaveri kerkes kiertää autolla vastaan. hirvet siitä häiriyti sen verran että ottivat kovemman lähdön. ja onneksi pojat palas takas.

Matkan aikana pojat joutui ylittämään 3 kertaa joen. Kaksi kertaa hirvien kanssa ja kerran palatessa omia jälkiään. Juoksi jo toki vastaan. Että ei aivan kaatoa mutta tosi lähellä se oli, ja jälkeen päin ajateltuna parempi näin.

t.asko
”

(vieraskirjassa koko viesti)

Ensinnäkin, PAHOITTELUT väärinkäsityksestäni ja KIITOS oikaisusta! Toivottavasti ei aiheuttanut mitään mielipahaa tai muuta ongelmaa, olin vain niin tohkeissani itse. Rapatessa roiskuu näemmä.

Toiseksi, huh huh, voin hyvin kuvitella tuon huolen tien takia! Onneksi ei käynyt kuitenkaan huonosti. Äkkiä ne koirat menevät pitkänkin matkaa. Meillä on tulevissa oman porukan jahdeissa vahti auton kanssa isolla tiellä, on se meinaan niin lähellä.

Lahdessa nähdään! Ainakin rouva Kasvattajan kanssa jos ei muuten.

Niin ja kiitos siitä kommentista Jyryn lenkeistä. Kokemattomuuttani en ole ollut ihan varma, että missä Jyryn kanssa mennään kun mietitään, että missä vaiheessa kannattaisi osallistua kokeisiin (kaadon jälkeen vasta kuitenkin, aikaisintaan). Mutta hyvä jos vaikuttaa hyvältä, olin kyllä itse ihan tyytyväinen sunnuntaina Jyryyn. Mielestäni toimi paremmin kuin viimeisin 10.9. tuomaroimani koira, joka yritteli VOI-tulosta saada. Se jäi vain muutamalle pisteelle loppujen viimein, eihän siitä ole vaikea parantaa, mutta se on kummiskin AVO1:n haukkunut ja kaatojakin saanut koira. Jyry kun vaan menis oikean riistan perässä! Ikaalisissa päivä alkoi tosiaan aina jänisjahdilla, mutta niistä muista seuraamisista ei toki tiedä, että minkä perässä oli. No, eiköhän kaato korjaa sen asian!

PS. Meidän Nella on muuten fiksu! Se kun halusi etuterassilta sisälle, niin se soitti ovikelloa!

Oltiin siis eilen sunnuntaina Ikaalisissa taas hirvijahdissa. Aamu alkoi kotoa kuudelta lähtiessä parin asteen plussan puolella ja sitten kahdeksalta oli jo pari astetta pakkasta kunnes taas alkoi lämmetä. Päivän lopuksi (n. klo. 15) oltiin varmaan jossain +6 asteen paikkeilla. Sumua oli niin maan perusteellisesti aamulla, liekö lauantaisen koko maan ylipyyhkäisseen sateen jälkipuintia. Sumu oli poissa n. klo. 10 jälkeen. Ruoho oli aamulla metsään mennessä jäistä (oikea termi taitaa olla, että oli hallaa). Myöhemmin oli sitten ihan vain reilusti märkää. Koko jahtipäivän tuuli huonosti, ilma ei liikkunut juuri ollenkaan.

Hirveä ei saatu. Kyseessä kun on isot maastot, niin mukana oli toinen koirakin, kovan luokan jämti. Ei sekään löytänyt hirveä.

Jyry oli taas petrannut suoritustaan. Vähän ensi alkuun huoletti, kun Jyry on röhkinyt edelleen, välillä kovastikin. Pelkäsin, että miten käy kun alkaa röhkimään kesken kiivaan toiminnan metsässä, jossain ominpäin juostessaan. No, hyvin selvittiin kuitenkin ja Jyry jaksoi juoksennella koko päivän, vaikka olikin loppupäässä väsyneen oloinen niin silti teki ominpäin lenkkiä vielä viime metreilläkin. Jahti alkoi n. klo. 8:30 ja päättyi n. klo. 14.

Tässä kuvaa meidän ensimmäisestä vedosta, ihmisten (sinipuna) ja koiran reissut yhdistettynä:

Jyry sai oppaalta heti alkuun kiitosta siitä, että liikkuu taas hienosti, paremmin jopa kuin viime kerralla.

Jyryhän siinä heti alkuun jo sitten sai jonkun hajun ja hävisi reissulleen. Reissu oli pituudeltaan 5,6km (välillä juosten, enimmillään 16km/h) ja ajallisesti Jyry oli jossain n. 45 min. Todennäköisesti tämäkin reissu oli jäniksen perässä. Jänis tosin tuskin oli Jyryn näköpiirissä. Alla vielä kuvaa tästä reissusta. Kolmionuolet osoittavat kulkusuunnan, se oli siis sellainen ongenkoukun mallinen reissu (siitä heti ajattelin, että olisi jänis), joka alkoi siitä alemman nuolen kohdalta. Sinipunaisella taas ihmisten kulkema reitti. Jäin tielle Jyryn kulkemalle jäljelle odottelemaan Jyryn paluuta. Halusin, että tällä kertaa odotellaan (jos vain suinkin mahdollista) Jyryn paluuta omia jälkiään takaisin.

Jyry juoksi ensin aika suoraviivaisesti ja vauhdikkaasti melkein koko ympyrän sinne alemmalle tielle asti. Siellä ilmeisesti hukkasi jäljet, kun jänis on tod.näk. tehnyt paluuperät. Siinä vaiheessa vihelsin pilliin pari kertaa ja Jyry lähti tulemaan takaisin. Ei tullut ihan omia jälkiään, vaan lähti vähän vasemmalle - ehkä tuuli kuljetti jäljet sen verran sivuun tai sitten tuli vain äänen perässä, mutta palasi sitten omille jäljilleen (varma on aina varmaa, liekö ajatellut). Jyry tuli omia jälkiään takaisin metsäautotielle, jonne jäi aika pitkäksi aikaa pyörimään. Passimiehenkin tykönä tuli käytyä. Jyry oli siellä todella kauan (varmaan vartin) ja taas viheltelin pilliin. Jyry on ehkä seurannut sitten ääntä kun on takasin tullessaan poikennut omilta jäljiltään, mutta tuli sitten loppumatkasta niitä kuitenkin luokse.

Matka jatkui. Mielessäni harmittelin, että siihen se kaikki energia siltä taas meni, mutta eipä mennytkään. Jyry teki vielä yhden isomman lenkin (ks. alla, vieressä taas vertailun vuoksi koko lenkki)

Se reissu oli rauhallinen, kokonaispituudeltaan n. 1km ja kestoltaan 12min.

Sitten käytiin nuotiolla ja pidettiin noin vartin tauko.

Toinen veto alkoi taas hyvin. Jyry hävisi pian kauemmaksi. Alla olevaan karttaan on merkitty Jyryn kaksi isompaa lenkkiä 1-2 ja 3-4. Ihmisten reitti taas sinipunasella ja kulkusuunta kuvassa oikealta vasemmalle. Ensimmäinen näistä (1-2) on vähän jäänyt Ultrapointilta pimentoon. Jyry kävi vähän enemmän siellä Somarinvuorella (eli oikealla mäennyppylällä) seikkailemassa. Sitten piti jo pillittää kun Jyry tuli pellon laitaan (siellä olisi kohta ollut metsästyksen vastustajan talo). Onneksi Jyry lähti omia jälkiään takaisin. Juuri siinä kohtaa missä on kartassa numero 2, meidän tiemme kohtasivat. UP on piirtänyt meidät ihmiset kävelemään hieman toisaalta, mutta kävelimme oikeasti pellon laitaa metsän puolella. Välillä oli kyllä yhteyshäiriöitäkin, joten eipä ihme, ettei ihan kaikki kulkuviivat ole kartassa.

Tuo ensimmäinen isompi ominpäin lenkki on tässä tutkakuvassa pituudeltaan 1,7km suurimmaksi osaksi rauhalliseen tahtiin (n. 6km/h). Kestoksi tuli n. 25min. Toiselle lenkilleen Jyry taas lähti kohdasta 3 ja näkyviin tuli kohdassa 4. Kokonaiskestoltaan lenkki oli n. 20min ja pituudeltaan 1,8km. Ties missä kävi ja minkä perässä, mutta palasi taas omia jälkiään takaisin. Loppumatkasta oli vielä pienempää lenkkiä, mikä oli taas paremmin kuin viime kerralla.

Eli, Jyry parantaa suoritustaan sitä myöten kun kunto kasvaa. Ilma kun ei liikkunut tuolloin sunnuntaina niin ei tullut mistään mitään hyviä hajujakaan, mutta lenkit ovat kuitenkin koko ajan kasvaneet.

Ensi viikonloppuna ei sitten enää mennä Ikaalisiin. Heillä on silloin muita koiria ja me mennään sitten Nellan kanssa kakkisteen pentunäyttelyyn Lahteen. Sitten 5.11. alkaa oman porukan jahdit ja varmaankin niin, että lauantaina ollaan puoli päivää ja sitten sunnuntaina koko päivä. Kiintiössä on 2+2 hirveä.

Sitten Nella-uutisia. Tai no, aloitetaan Nellan velipojilla. Ne pojat haukkua päräyttivät hirveä ja seurasivatkin 700m. Kyseiset pojat ovat kasvattajallaan ja tarkoitus ei niiden kanssa ollut mennä hirvijahtiin, mutta sattui vain sopivasti ja luvan saatuaan Nellan kasvattaja ampui poikien haukkuun hirven. Aika hyvin reilun 5kk:n ikäisiltä pennuilta.

Sunnuntaina kun kotiuduin hirvijahdista, lähdin vielä Nellan kanssa takapihan kulmalta metsään. Näin meinaan kotimatkalla lähistön maatilan nuoremman isännän ja kävin kysymässä, että missä tarkalleen ottaen ne metsätilan rajat menevät. Osaan juoksuttaa Nellaa sitten oikealla alueella.

Nella se tykkäsi juosta metsässä ja juoksikin jo kuin vanha tekijä. Siellä mentiin kivien ja kantojen yli, läpi risukoiden ja syötiin vähän heinääkin. Kovasti oli kaikkea nuuskutettavaa ja Nella olisi jäänyt sinne pitemmäksikin aikaa, mutta puolen tunnin jälkeen oli pakko lähteä kotia kohti kun alkoi tulla pimeää. Onneksi sinne metsään nyt sitten Nellan osalta pääsee koska tahansa. Pitää vain pitää varansa kun siellä aina välillä juoksee pari ajokoiraa.

Nella noin muuten voi hyvin. Kasvaa porskuttaa vallan vimmatusti. Toivottavasti se Lahdessa mitataan, jotta selviää korkeus. Aika korkealta neiti nääs näyttää. Ei olla ihan kaueasti kyllä näyttelyyn harjoiteltu, joten saas nähdä kuinka meidän käy. Nakin voima voi kuitenkin olla kova, koska Nella tykkää ruuasta. Kippoaan odotellessaan (tai aitauksessa oven takana) Nella ensin nousee takajaloilleen ja hyppää sitten korkealle ilmaan, aikamoinen kenguru - tai marakatti.

Nella taitaa olla sisäsiisti, ainakin jos sen päästää ajoissa pihalle. Kyllä sitä edelleen yritetään sisällä ollessa päästää ulos puolen tunnin välein, mutta välillä unohtuu ja Nella käy sitten kuonolla tökkäämässä ja innokkaasti lähtee menemään edelle - siitä tietää, että Nellalla on pissahätä.

Muuten Nella on sellainen hulivili. Viime aikoina Nella on alkanut kiehnäämään Jyryä, kuin kissat ikään. Lämpimiä tunteita kehittyy puolin ja toisin - edelleen. Nella kun malttaa olla hetken purematta tai hyppimättä niin sitä on mukava rapsutella, se pentukarvakin on vielä niin kivan silkkosta.

Ei ollut edes kysymys vaan toteamus!

Aikaisemminhan kerroin, että Jyryn iskä Ruuti on lännenlohkon karsinnoissa ja juuri tuli tieto, että Nellan emä Raksu on etelänlohkon karsinnoissa ja Nellan isä Rantu jossain lohkossa myös (varmaankin idänlohkossa, Jäppilässä kun kerran omistaja asustelee). Kai siellä olisi Jyryn emä Inrakin ollut jossain lohkossa, jos sillä kilpailtaisiin. Sehän tästä olisi enää puuttunut…

Aikamoiset vanhemmat meidän murreilla! Oliskohan joku niistä tämän vuoden Suomen Mestari?!

Mähän ihan halkean ylpeydestä!

Merkintää päivitetty vielä illemmalla, lisäteksti lopussa